Hän. On vilpillinen, mutta se on hyvin ovelaa vilpillisyyttä. Juutalainen pelästyy, hän repii partaansa, hän kieriskelee maassa, hän näkee poliisit ovensa edessä, näkee itsensä puettuna san-benitoon[130] näkee auto-da-fé'nsa[131] valmiina. "Ystäväni, hellä ystäväni, ainokainen ystäväni, mikä nyt neuvoksi?" — "Mikä neuvoksi? Olla piileskelemättä, olla olevinaan täydellisesti levollinen, käyttäytyä niinkuin tavallisesti. Tuon tuomioistuimen oikeudenkäyntijärjestys on salainen, mutta hidas; täytyy käyttää hyväkseen siitä johtuvaa odotusaikaa myydäkseen kaikki. Minä lähden vuokraamaan tahi vuokrautan kolmannella henkilöllä laivan, niin, kolmannella henkilöllä, se on parasta; talletamme siihen omaisuutenne, sillä juuri teidän omaisuuteenne he ennen kaikkea tahtovat päästä käsiksi, ja me lähdemme, te ja minä, etsimään toisen taivaan alta vapautta palvella Jumalaamme ja noudattaa hyvässä turvassa Abrahamin ja omantuntomme lakia. Siinä vaaranalaisessa tilassa, jossa olemme, on pääasia ettemme menettele varomattomasti…" Sanottu ja tehty. Laiva vuokrataan ja varustetaan elintarpeilla ja miehistöllä; juutalaisen omaisuus on laivassa; huomenna päivän koittaessa he lähtevät purjehtimaan; iloisesti voivat he syödä illallista ja rauhassa nukkua; huomenna he pääsevät vainoojiaan pakoon. Yöllä uskonpetturi nousee, sieppaa juutalaiselta hänen salkkunsa, hänen rahapussinsa ja jalokivensä ja lähtee. Ja te luulette, että siinä kaikki? No, erehdytte. Kun minulle kerrottiin tämä juttu, niin arvasin sen, minkä nyt olen jättänyt teille sanomatta, koetellakseni älynne terävyyttä. Oikein olette tehnyt pysyessänne rehellisenä miehenä; teistä ei olisi tullut kelpo veijaria. Tähän saakka tuo uskonpetturi on ollut vain pikkuveijari, hän on halveksittava roisto, jonka kaltainen ei kukaan tahtoisi olla. Suurenmoista hänen häijyydessään oli se, että hän itse oli antanut ilmi hyvän ystävänsä israelilaisen, johon pyhä inkvisitioni kävi käsiksi hänen herätessään ja josta muutaman päivän kuluttua laitettiin aimo ilotulitus. Ja siten uskonpetturi pääsi Vapahtajamme ristiinnaulitsijain kirotun jälkeläisen rikkauksien riidattomaksi omistajaksi.
Minä. En tiedä, kumpiko minua enemmän kauhistuttaa, uskonpetturinne konnuusko, vai se äänensävy, jolla te siitä puhutte.
Hän. Sitähän teille jo sanoin: teon kauheus kohottaa teidät ylenkatsetta ylemmäksi, ja siinä syy minun suorapuheisuuteeni. Tahdoin, että oivaltaisitte, millainen mestari olin taiteessani, tahdoin pakottaa teidät tunnustamaan, että ainakin olen omaperäinen halpamaisuudessani, tahdoin teidän käsityksessänne saada sijani suurten heittiöiden tasolla ja sitten huudahtaa: Vivat Mascarillus, turbum imperator! No, hei! herra filosofi, kuorona: Vivat Mascarillus, turbum imperator![132]
(Ja sitten hän rupesi esittämään peräti omituista fuugantapaista laulua. Sävel oli milloin vakava ja kerrassaan juhlallinen, milloin kepeä ja ilakoiva; toisin hetkin hän jäljitteli bassoa, toisin taas jotakin ylempää ääntä; käsivarsillaan ja kaulaansa kurottamalla hän osoitti minulle pitennettyjen sävelten paikat, ja esitti, sävelsi itselleen ylistyslaulun, josta näkyi, että hän oli parempi hyvän musiikin kuin hyvien tapojen tuntija. Minä taas en tiennyt, pitikö minun jäädä paikoilleni vai lähteä tieheni, nauraa vai suuttua. Jäin paikoilleni, aikoen siirtää keskustelun muulle alalle, karkoittaakseni mielestäni kauhun, joka sen täytti. Minulle alkoi käydä sietämättömäksi miehen läsnäolo, joka pohti kauheata tekoa, inhoittavaa konnantyötä niinkuin maalaustaiteen tahi runouden tuntija tarkastelee hienon taideteoksen kauneuksia, tahi niinkuin moralisti tahi historioitsija huomauttaa ja tehostaa jonkin sankariteon yksityiskohtia. Vastoin tahtoani kävin synkän näköiseksi; hän huomasi sen ja sanoi minulle:)
Mikä teitä vaivaa? Voitteko pahoin?
Minä. Hiukan, mutta kyllä se menee ohi.
Hän. Te näytätte huolestuneelta, niinkuin mies, jota vaivaa jokin ahdistava ajatus.
Minä. Niin onkin asia…
(Oltuamme kumpikin vaiti hetkisen, jonka kuluessa hän käveli edestakaisin vihellellen ja laulellen, sanoin hänelle, johtaakseni hänen ajatuksensa jälleen hänen taiteellisiin lahjoihinsa:) Mitä te nykyään hommaatte?
Hän. En mitään.