Minä. Rakastatteko lastanne?
Hän. Rakastanko tuota pikku villiä? Olen häneen aivan hullaantunut.
Minä. Ettekö aio vakavasti koettaa ehkäistä hänessä tuon kirotun isänveren alkuhiukkasen vaikutusta?
Hän. Se olisi luullakseni hyvin turhaa työtä. Jos hänestä on määrä tulla kelpo mies, niin en aio sitä estää; mutta jos tuo alkuhiukkanen tahtoisi, että hänestä tulee isänsä kaltainen heittiö, niin se vaiva, jonka olisin nähnyt tehdäkseni hänestä kunnon miehen, olisi hänelle hyvin haitallista. Kun kasvatus alati vaikuttaisi eri suuntaan kuin tuo alkuhiukkasen vietti, niin olisi ikäänkuin kaksi vastakkaista voimaa häntä vetämässä, ja hän kulkisi kierona elämän tiellä, niinkuin näen lukemattomia, jotka ovat yhtä saamattomia hyvässä kuin pahassa. Juuri sellaisia me sanomme "mokomiksi", mikä on peljättävin kaikista haukkumanimistä, sentähden että se osoittaa keskinkertaisuutta ja äärimmäistä ylenkatsetta. Suuri heittiö on suuri heittiö, mutta hän ei ole mokoma. Ennenkuin tuo isänveren hiukkanen olisi päässyt voitolle ja vienyt hänet siihen täydelliseen alennuksen tilaan, jossa minä olen, tarvitsisi se äärettömän paljon aikaa; häneltä menisivät hänen parhaat vuotensa hukkaan. Nykyään en siis puutu asiaan; annan hänen olla oloillaan, tarkastelen häntä. Hän on jo herkkusuinen, liukasteleva, veijari, laiskuri, valehtelija; pelkäänpä, että hän tulee sukuunsa.
Minä. Ja teette kai hänestäkin säveltaiteilijan, jotta yhtäläisyys tulisi täydelliseksi?
Hän. Säveltaiteilijan! Säveltaiteilijan! Joskus katselen häntä kiristäen hampaitani ja sanon: jos sinä milloinkaan oppisit tuntemaan ainoankaan nuotin, niin luulenpa, että vääntäisin sinulta niskat nurin.
Minä. Ja miksi niin, jos saan kysyä?
Hän. Siitä ei ole mitään hyötyä.
Minä. Siitä on kaikkea hyötyä.
Hän. Niin, kun on erinomaisen etevä; mutta kuka voi taata lapsensa, että hänestä tulee erinomaisen etevä. Voi panna vetoa kymmenentuhatta yhtä vastaan, että hänestä tulee vain minunlaiseni viheliäinen viulunvinguttaja. Tiedättekö, että olisi ehkä helpompi löytää lapsi, joka on kelvollinen hallitsemaan kuningaskuntaa — josta tulee suuri kuningas, — kuin suuri viuluniekka?