Minä. Minusta näyttää, että miellyttävät taidot, vaikkapa vain keskinkertaisetkin, vievät siveettömän, irstailuun ja ylellisyyteen vajonneen kansan keskuudessa miestä nopeasti eteenpäin onnen etsinnässä. Olen itse kuullut seuraavan keskustelun erään suojelijan ja erään suojatin välillä. Tätä jälkimmäistä oli neuvottu kääntymään edellisen, hyväntahtoisen miehen puoleen, joka voisi auttaa häntä.
— Mitä te osaatte, herraseni?
— Osaan jotenkuten matematiikkaa.
— No niin, opettakaa sitten matematiikkaa; ryvetettyänne itseänne kymmenen, kahdentoista vuoden ajan Pariisin kaduilla, on teillä ehkä kolme-, neljäsataa frangia vuotuista korkoa koossa.
— Olen opiskellut lakitiedettä ja perehtynyt lakiasioihin.
— Jos Pufendorf[166] ja Grotius[167] tulisivat takaisin tähän maailmaan, niin he kuolisivat nälkään johonkin portinpieleen.
— Osaan sangen hyvin historiaa ja maantietoa.
— Jos olisi vanhempia, jotka pitäisivät tärkeänä lastensa hyvää kasvatusta, niin menestyksenne olisi taattu; mutta niitä ei ole.
— Olen jokseenkin hyvä soittoniekka.
— No miksi ette sanonut sitä heti ensiksi? Ja osoittaakseni teille, mitä hyötyä tästä viimeksimainitusta taidosta saattaa olla, minulla on tytär: tulkaa joka päivä kello puoli kahdeksasta yhdeksään; te annatte hänelle tunteja, ja minä maksan teille kaksikymmentäviisi louisdoria vuodessa; te syötte aamiaisen, päivällisen, välipalan ja illallisen meillä; loput päivästänne on teidän omaanne; saatte käyttää sen etunne mukaisesti.