Minä keksin, että me ottaisimme nenäliinamme ja asettaisimme jalalle kylmän kääreen. Kylmää vettähän meillä oli riittävästi. Laitoimme niin, että hän vain sai levätä ja lakkaamatta vaihtaa kääreitä. Jim tekin kaiken mitä minä pyysin hänen tekemään.
— Te on taitava — minä ihaile kaikke tässä maassa, — sanoi Jim.
Miss lepäsi katsoen meitä suurilla liikkumattomilla silmillään, mutta ei sanonut sanaakaan. Antoi meidän vain tehdä mitä tahdoimme.
Virrassa hyörineet miehet olivat menneet matkoihinsa, aurinko oli vaipunut lännen korkeiden tunturien taakse, kylmä henkäys tuntui virran äyräälle, oli kuin virran pauhu ja könkäistä ja koskista kuuluva natina ja jyrinä olisi kaikunut voimakkaampana illan hämärässä.
On hauskaa tuottaa hyötyä. Minä tahdon tulla maailmassa kauhean hyödylliseksi ihmiseksi. — Sen tiedän nyt.
Repäisin kahtia lautasliinan, johon korissa olevat lasit olivat kiedotut, ja asetin kääreen jalalle — minusta tuntui kuin olisin tehnyt erinomaisen hyvin, mutta saattoihan myöskin olla mahdollista, että tein rutihullusti.
Suurella vaivalla me saimme hänet hevosen selkään; korin, jossa oli ollut samppanjaa, me ripustimme siten, että hän saattoi nojata jalkaansa siihen — ja niinpä lähdettiin pitkin rinnettä jälleen.
Hän valitteli ja itki, mutta me kuljimme kaikki kolme hänen ympärillään ja lohdutimme häntä. Dorthe poimi hänelle vattuja ja oli herttainen ojentaessaan ne hänelle.
Jim kuiskasi minulle:
— Sano koko ajan — te oli kolme hyvä keiju — ja minä hyvin onnellinen — kun kohtasi keijut. — Ja hän nauroi minulle.