— Ei tee mitään, jos se on pieni, viheliäinen tupa, — sanoi äiti; — heillehän tekee vain hyvää, että oppivat olemaan tyytyväisiä ja auttamaan itseään; mutta entäs vihaiset elukat —
— Ja sitten ilkeät maankiertäjät, joita vetelehtää kaikkialla, — sanoi isä.
Itsekseni ajattelin Dorthea ja kaikkia hänen kauhujaan.
— Mutta minä olen niin hirveän väkevä, — sanoin minä. — Minä kyllä pidän huolen sekä häristä että maankiertäjistä — tunnustelkaapa vaan minun käsivarsiani, miten vahvat ne ovat.
Isä ei kiinnittänyt rahtuakaan huomiota minun vahvoihin käsivarsiini.
— Niille tekisi kyllä hyvää sellainen ulkoilmaelämä, — sanoi äiti.
— Eikö sinulla tosiaankaan ole mitään väittämistä sellaista suunnitelmaa vastaan? — sanoi isä, ja tällä kertaa hän katsoi äitiin silmälasiensa ylitse.
— Meidän täytyy ajatella asiaa, — sanoi äiti.
Isä ja äiti ajattelivat ajattelemistaan, Boltin luona ajateltiin myöskin ja Jehningenin luona niinikään. Vaikkakin minä luulen, että siellä ajateltiin kaikkein vähimmän, sillä Susanna on sitä onnellista laatua, että hän saa luvan mihin hyvänsä, sen vuoksi että hän on ainoa lapsi, ja kaikki mitä hän tekee, on vanhempien mielestä niin erinomaisen hyvin tehtyä.
Boltin luona painoi raskaana vaakalaudassa se seikka, että Finn Bolt päätettyään stipendimatkansa saattoi tulla Aaste-tupaan — meidän ei siis tarvinnut olla yksin muuta kuin nipin napin kolme viikkoa.