Luulen että me lauloimme koko yön. Olimme ulkona ja olimme sisällä — kuu kohosi kohoamistaan ja tuli keltaiseksi, ja tunturit tummenivat, ja Jim lauloi noita pitkäveteisiä englantilaisia sävelmiä, jotka aina ovat samanlaisia; me joimme kahvia ja me kolme tuvassa olijaa lauloimme täyttä kurkkua yli tunturien:
"Me tunnemme maan."
Ja Jim sanoi: — Jos minä karka kaikesta ja jää tänne.
Mutta silloin me kaikki nauroimme.
— Talvella täällä on lunta kattoon asti, — sanoin minä, — eikä täällä ole polkua eikä tietä, ja lumi tuiskuaa — tahtoisitteko silloin olla täällä?
— Oi, hyvin mieluista, — nauroi Jim.
— Mutta silloin te olette Intiassa, missä aurinko teitä paahtaa —
— Mutta minä ajattele Aaste-tupa, — sanoi Jim.
Hevonen odotti häntä, kyytimies joi kahvia kanssamme. Täsmälleen kolme tuntia Jim oli viimeisellä kerralla Aaste-tuvassa.
Me pidimme kaikki kolme rattaista kiinni ja saatoimme häntä metsätiellä.