Mutta Jim piti kätensä Dorthen kädessä, joka oli rattaiden selkänojalla. Koko ajan hän puhui Dorthelle englantia, ainoa mitä minä ymmärsin oli "my darling" — mutta sen hän sanoi monta kertaa.
Sitten metsä tuli pikimustaksi, emmekä me uskaltaneet muuta kuin kääntyä takaisin. Ja Jim nousi ylös rattaissa ja huusi tummalta metsätieltä: — Eläkä hyvin kaikki kolme, kunnes minä tule jälle.
Oli niin kolkkoa saapuessamme jälleen Aaste-tupaan, tumma yö verhosi tunturit, takkavalkea loi hohdettaan kauas ruohoiselle mäenrinteelle. Tunturin yläpuolelta näkyi jo kapea päivänjuomu, joka ennusti auringonnousua.
Dorthe istuutui pankolle ja itki haikeasti.
— Sellaista se on kun menee kihloihin, — sanoi Susanna pisteliäästi; — silloin tulevat surut —
Sitten hän sanoi: — Merkillistä, että sinun piti pyydystää tuollainen kultalintu täällä ylhäällä Aaste-tuvassa — muuten tuo sormus, jonka hän on antanut sinulle, ei oikeastaan todista rikkautta. — Ja Susanna kulki sinne tänne jäykkänä ja säännöllisin kasvonpiirtein ja puristi yhteen suupieliään.
Näettekös miten ilkeiksi ihmiset tulevat, kun he ovat mustasukkaisia!
XVII.
Seuraavana iltana tämän rikasmuistoisen yön jälkeen tuli Finn Bolt.
Hän seisoi pihalla laukku seljässä terävine pikku kasvoineen, emmekä me olleet huomanneet hänen tuloaan.