— Niin, jospa vaan tietäisit, — sanoi Dorthe.
— Tietäisin mitä?
— Miten lumoavaa täällä on ollut, — sanoi Dorthe; hän punastui ja hymyili Susannalle ja minulle.
— Sanokaa minulle — oh, sanokaa minulle — mikä täällä oikeastaan lumoaa, — pyysi Finn.
— Kerro siis, Dorthe, — sanoin minä.
— Finn, kuuleppa — niin, täytyyhän minun puhua se — toisethan tietävät sen myöskin — minä olen täällä mennyt kihloihin —
— Mennyt kihloihin täällä — kenen kanssa, tuhat tulimmaista — en näe täällä mitään muuta kuin metsän ja Maailman Matin —
Silloin me kerroimme kaikkityyni. — Jimin tapaamisesta, hänen isästään, joka kalasti Mustastavirrasta ja oli melkein loordi — miten ihastuttava Jim oli — paljoa viehättävämpi kuin kaikki Norjan herrat — viime yönä hän oli matkustanut Intiaan ja aikoi jäädä sinne viideksi vuodeksi.
Kerrankin Finn istui paikoillaan kokonaista viisi minuuttia kuunnellen, ja hänen silmänsä pysyivät liikkumatta.
— Ja hänen kanssaan sinä olet mennyt kihloihin, — tuli lopuksi.