— Hänen.
— Oletko aivan menettänyt sen vähäisenkin järkipahaisen, mitä sinulla on ollut? — sanoi Finn jälleen. Niin sanovat veljet aina, heidän mielestään ei sisarilla koskaan ole mitään järkeä — senhän tiedätte —
Dorthe oli luonnollisesti siihen tottunut, sillä hän ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain veljeensä ruskeilla samettisilmillään.
— Sepä oli hullunkurisinta mitä olen milloinkaan kuullut, — jatkoi
Finn; — hän pysyy poissa viisi vuotta ja häntä sinä odotat — ha haa —
Dorthen kasvot nytkähtelivät, mutta hän ei sanonut vieläkään mitään.
— Kiitos, sellaisesta kesäkihlauksesta me emme välitä — ja hän on lisäksi korkeaa englantilaista aatelia — yhä parempaa ja parempaa! —
— Hän oli kauhean suloinen, — sanoin minä.
— Hyvä Jumala — miten päättömiä te olette kaikki kolme, — sanoi Finn.
— Minä arvelin kyllä, ettei hän ollut mikään luotettava, — sanoi
Susanna.
— Sitä sinä et ole koskaan sanonut, — kuohahdin minä.