Kultainen auringonsäde väreili katossa.
— Olemmekohan nukkuneet? — huudahti Dorthe.
— Ah, miten minua paleltaa! — huudahti Susanna.
— Paljonko kello on?
— Ulkona paistaa päivä —
— Olemmeko todellakin nukkuneet näillä kauheilla ylisillä? — sanoi
Dorthe jälleen. Ruumiimme olivat noustessamme melkein kangistuneet.
Suurella vaivalla saimme portaat paikoilleen ja lasketuiksi alas.
Mutta suuri Luoja! Miten ihanaa olikaan ulkona!
Kirkas aamuaurinko — yökasteesta kosteata — raitista vilpoisaa metsäntuoksua.
Aurinko loi pitkiä valojuovia tunturin rinteelle tumman metsän varjojen väliin — tunturit siintävät sinelle päivän hohteessa.