Hän aikoi varmaankin jäädä luoksemme koko päiväksi!

Oh!

En tiedä mistä johtuu, että minun, vaikka olenkin nuorin, pitää aina olla järkevin. Minä ajattelin heti ruokaa — josta toiset varmaankaan eivät uneksineetkaan.

Kyllin siitä — hän seurasi meitä — edestakaisin me kuljimme, ristiin rastiin — mahdoton oli löytää tietä. Dorthe, ihmeellistä kyllä, ei pelännyt ollenkaan, niin pelkurimainen kuin olikin ollut ennen.

— Entä jos me joudummekin aivan harhaan ja saamme nukkua yömme metsässä, — sanoi Susanna äkkiä.

— Silloin minä nukku maassa, — sanoi hän säteilevänä, — ja my ladies laske päänsä minun päälle — minä hyvin hyvä tyyny —

Nauroimme koko ajan. Odottamatta tulimme tielle, suunnilleen siihen, missä olimme tavanneet hänet. Silloinhan ei ollut mitään hätää, me juoksimme kilpaa tupaan.

Aaste-tupa oli viehättävä päivänpaisteessa, kuusenoksa säpissä lukkonaan.

— Eikö täällä ole kaunista? — sanoin minä.

— Minä luule, minä ole taivaassa, — sanoi hän.