— Dorthehan voi nukkua täällä ylhäällä, — minä sanoin.
Dorthe kapusi ylös luokseni, ja me teimme olomme mukavaksi.
— Ei, millaista elämää te pidättekään, — sanoi Susanna jälleen — minä en siedä sitä, että Dorthe on aivan pääni päällä — hänhän ei nuku hiljaa hetkistäkään — kaikellahan pitää kuitenkin olla rajansa.
— Miten ilkeä sinä olet, — sanoi Dorthe.
— Entä sinä, — sanoi Susanna.
Töytäsin Dorthea, jotta hän olisi hiljaa. Pitkä hiljaisuus.
— Näittekö miten viehättävä nenäliina hänellä oli? — sanoi Dorthe keskellä hiljaisuutta.
— Nyt hän minusta jo saisi olla rauhassa, raukka — jutuilta, — kuului alasängystä.
Dorthe ja minä tyrkkäsimme toisiamme, — mikähän Susannalla oli?