Susanna oli paljoa paremmalla tuulella, senjälkeen kun vanha herra
Burns oli vienyt hänet pöytään.
Hetkisen kuluttua vanha hiilihanko seisoi jälleen edessämme.
— Minu isä kysy tahtoko my ladies kalasta —
— Ah, hirveän hauskaa, — me hyökkäsimme vaipoistamme kaikki kolme.
Millainen iltapäivä! Me koetimme kukin onkivapa kädessä pitää tasapainoa kosken roiskeen kostuttamilla kivillä, heitimme siimaa ja vedimme jälleen.
Jim auttoi meitä kaikkia, hyppi kuin orava virran kivillä — molskahti veteen, hyppäsi ylös jälleen — me nauroimme kaikelle —
Susanna oli asettunut paraalle kivelle: hän heitti ongensiimaansa hyvin arvokkaasti.
Keskellä pahinta koskea, jossa virta valkeana vaahtosi, seisoi vanha
Burns onkivapa kädessään, liikkumatonna kuin muistopatsas.
Sinä päivänä minä ensi kerran kiinnitin huomioni siihen, että Jim oli aina siellä missä Dorthekin. Koreanpunaisessa hameessaan seisoi ruskea- ja samettisilmäinen tyttö hyvin pienellä kivellä. Mutta ettekö luule, että Jim mahtui samalle kivelle — kuulin melkoista alempana, halki virran pauhun, Dorthen kevyen, hauskan naurun.
Butler tuli rantaan ruokaa ja viiniä korissa. Oh — ajatelkaapa, hänellä oli samppanjaa!