Mutta voisitteko uskoa — me nukuimme silti kaikki kolme samaan sänkyyn.
VIII.
Herättyämme seuraavana aamuna oli ovi auki, ja aurinko valoi kultaansa laajalti lattialle — kahvipannu kiehui poristen takassa.
Nousin ylös vuoteeltani: mitä ihmettä, keittääkö tämä merkillinen yövieras kahvia!
Toisetkin heräsivät. Siinäpä Maailman Matti tosiaankin seisoi ovella, sylissään kantamus oksia ja puita.
— Minä oon tuumina tätä asijoo, — sanoi hän, — työ tarviitta tiällä apulaisen; suotanhan minähii jiähä tänne —
Susanna, Dorthe ja minä katsoimme toisiimme; sitten meidän täytyi nauraa, ja sitten Maailman Mattikin nauroi, — hi hii — hi hii —
— Työ outta liijan hienoja tavallissee työhö' — ja kukas hakkee teille maitoo?
Niin, meillä ei ollut maitoa koko aikana, minkä olimme olleet täällä.
— Jopas nyt kummia kuuluu, — sanoi Maailman Matti, — minä mään kohta
Opstattii ostamaa teille maitoo —