Jim kulki melkein aina paljaspain. Me juoksimme häntä vastaan kertoen Maailman Matista ja kauheasta pelästymisestämme — puhuimme kaikki yhteen ääneen.
— Minä ei ymmärtä sanaka, — sanoi Jim katsoen toisesta toiseen pähkinänruskeilla silmillään.
— Sallikaa minun puhua yksin, — sanoin minä; — voinette uskoa, että me pelkäsimme — ajatelkaapa, että hän potkasi oven auki.
— Hän saa selkä, — sanoi Jim uhkaavasti.
— Mutta hän oli kiltti sitten, ajatelkaas, hän nukkui viime yön luonamme lattialla —
— Minä anta hänelle paljo selkä, — sanoi Jim kiihtyneenä.
— Mutta ajatelkaapa, hän perkasi lohen keskellä yötä, ja nyt hän on mennyt noutamaan maitoa —
— Minä jää häntä katso, — sanoi Jim, — minä pian näke, pitäkö hän saada selkä, vai ei.
Miten me nauroimmekaan! Jim on niin hullunkurinen, kun hänen pitäisi olla ankara.
— Maailman Matti sanoo tahtovansa jäädä tänne, — nauroi Dorthe, — hän näyttää olevan täällä hyvin mielellään.