Jim rypisti hienoa otsaansa, mutta ei sanonut mitään hänkään.
Jim oli mennyt. — Matti nukkui heinäylisillä — metsän suhina kuului kaukaa kasvaen ja paisuen; yli tumman metsänreunan etäältä idästä kohosi, kuu — kirkas sirppi kelmeällä yötaivaalla — sen alla metsää peninkulmittain.
Me tarinoimme tuvassa: — On hyvin ikävää, etteivät Jim ja Maailman Matti sovi keskenään — huomenna me sanomme Matille, että hän saa jälleen mennä matkoihinsa —
IX.
— Minä mään kottii tänä iltana, minä, — sanoi Matti; hän oli pistänyt kätensä housuntaskuihin ja näytti miettiväiseltä.
— Vai niin, menetkö sinä, Matti —
— Niin, sehän on viisasta se, Matti.
— No, kiitos vaan, Matti, siitä mitä olet meille tehnyt —
Tähän tapaan me lausuimme kaikki kolme. Olipa erittäin hyvä, että hän taas lähti! Hän ei ollut ollenkaan peseytynyt ensimäisestä tulopäivästään saakka.
Hän sylki pitkiä, ruskeita säteitä joka taholle: — Min' oon meinanna lähtee, minä mään kottii tänä iltana, — lausui hän taas ja näytti yhä miettiväisemmältä.