— Oh! — nyt Susanna jälleen ompeli kauhealla kiivaudella.
Dorthe viipyi kauan — kun ei vain olisi eksynyt metsään ja kulkisi siellä itkien — mitä me tekisimme —
— Ei ole yhtään varmaa, ettei hän ole vierryt jotakin jyrkännettä alas, — sanoi Susanna; hän puhui aivan välinpitämättömästi. Vihdoin me arvelimme, että meidän oli lähdettävä katsomaan, mihin Dorthe oli joutunut.
Mutta tuossa he tulivatkin molemmat, sekä Jim että Dorthe.
Tyttö oli kuuma, aivan kuin olisi juossut kiivaasti, ja hänen silmänsä säteilivät.
— Minä kohta miss Dorothy "Ensi näkemise makeus", — kertoi Jim.
— Olisitte tässä ajassa jo voineet vaeltaa pitkät matkat, — sanoi
Susanna.
— Ei, me oli koko aika "Ensi näkemise makeus", — sanoi Jim jälleen.
Hän ilakoi koko ajan ylenpalttisesti, hyppelehti navetan seinävierellä olevan tahkopenkin yli, kapusi Aaste-tuvan katolle ja hyppäsi jälleen alas, kiilloitti kahvipannun niin että se aivan loisti, eikä ärhennellyt Matillekaan.
— Matti saa nyt olla rauha, — sanoi hän vieläkin säteilevämpänä; sitten hän tuli vakavaksi, istuutui mäelle kädet polvillaan ja tuijotti laaksoon.