— Hyvää huomenta, hyvää huomenta, pankaa päähänne hellekypärit! Aziz huusi junan toisesta päästä.
— Pankaa hellekypäri heti päähänne, sillä aamuaurinko on hyvin vaarallinen. Puhun nyt lääkärinä.
— Hyvää huomenta, hyvää huomenta, pankaa tekin kypäri päähänne!
— Paksu kalloni ei kaipaa sellaista, Aziz nauroi, takoen päätään ja pöyhien tuuheaa tukkaansa.
— Hauska poika, Adela kuiskasi.
— Tohtori Aziz, mihin teidän vuorenne ovatkaan joutuneet? Juna ei ole muistanutkaan pysähtyä.
— Ehkäpä tämä onkin kiertomatkajuna, joka palaa saman tien takaisin
Chandraporeen. Kuka tietää!
Kun juna oli kulkenut vielä mailin verran tasangolle, pysähtyi se erään norsun viereen. Siinä kohdassa oli jonkinlainen laiturikin, mutta se näytti nyt perin mitättömältä. Norsu, joka keinutti maalattua päätään, tervehti auringonnousua. — Ah, millainen yllätys! huudahtivat naiset kohteliaasti. Aziz ei sanonut mitään, vaikka hän olikin halkeamaisillaan ylpeydestä ja huojennuksesta. Norsu oli huviretken suurimpia yllätyksiä, ja Jumala yksin tietää, kuinka hän oli nähnyt vaivaa hankkiakseen sen. Koska se oli puoleksi valtion omaisuutta, oli ollut viisainta lähestyä sitä Nawab Bahadurin välityksellä ja Nawab Bahaduria taasen Nureddinin avulla. Poika ei vastannut milloinkaan kirjeisiin, mutta hänen äidillään oli suuri vaikutusvalta häneen, ja äiti taas oli hyvä ystävä Hamidullah Begumin kanssa, joka oli ollut niin erinomaisen ystävällinen ja luvannut puhua tälle, jos vain purdahnvaunun rikkinäinen kaihdin tulisi ajoissa takaisin Kalkutasta. Se, että norsukin saattoi riippua niin pitkästä ja hauraasta nuorasta, tyynnytti Azizin mielen pakottaen hänet kunnioittamaan leikillisesti Itää, jossa ystävien ystävät ovat tärkeitä tekijöitä, jossa kaikki voidaan toteuttaa vähitellen ja jossa jokainen saa ansaitsemansa onnen ennemmin tahi myöhemmin. Ja Muhammed Latifkin oli tyytyväinen, koska hän noiden parin vieraan myöhästymisen vuoksi sai istua kantotuolissa norsun selässä, vaikka hänen olisi pitänyt seurata retkeilijöitä vaunuissa. Ja palvelijatkin olivat tyytyväisiä, koska norsun näkeminen voimistutti heidän itsetuntoaan. He heittivät tavarat maahan tohinalla ja kolinalla huudellen toisilleen ja ollen hyvin palvelushaluisia.
— Sinne on tunnin matka, ja paluumatka vie tunnin, ja luolien katselemiseen menee pari tuntia, mikä tekee yhteensä noin kolme tuntia, sanoi Aziz miellyttävästi hymyillen. Hänen ryhtiinsä oli äkkiä ilmestynyt jotakin kuninkaallista. — Juna palaa takaisin puoli kaksitoista, ja te saatte istuutua lounaalle Chandraporessa herra Heaslopin kanssa tavalliseen aikaanne, nimittäin 1,15. Tiedän teistä kaiken. Neljä tuntia — kokonainen pieni huviretki ja tunti vielä onnettomuuksien varalle, joita sattuu meikäläisille melko usein. Aioin suunnitella kaiken kysymättä teiltä neuvoa, mutta, rouva Moore, ja neiti Quested, voitte milloin tahansa tehdä muutoksia suunnitelmaan, merkitköönpä se sitten vaikka sitäkin, että saamme jättää luolat rauhaan. Suostutteko siihen? Nouskaa sitten tämän villin eläimen selkään.
Norsu oli laskeutunut polvilleen muistuttaen harmaata yksinäistä vuorta. Naiset kiipesivät portaita pitkin sen selkään, mutta Aziz nousi sinne metsästäjien tapaan astuen ensin norsun jalan terävälle syrjälle ja sitten ylössidotulle hännälle. Kun Muhammed Latifin piti seurata häntä, päästi palvelija, joka piti kiinni hännästä, noudattaen saamiaan tarkkoja määräyksiä, sen irti, niin että ukkoraiska horjahti ja jäi riippumaan norsun selkää peittävän verkon varaan. Tämä oli sellaista hovinarrileikkiä, joka inhoitti naisia, vaikka se olikin tarkoitettu huvittamaan heitä. He eivät kumpainenkin pitäneet kujeista. Sitten eläin nousi seisoalleen parilla huojuvalla liikkeellä antaen matkustajien päästä tasapainoon kymmenen jalan korkeudella maasta. Aivan sen alla kuhisi muurahaispesä, jonka norsu aina kokoaa ympärilleen — alkuasukkaita ja alastomia lapsukaisia. Palvelijat sulloivat astiat vaunuihin. Hassan valtasi oriin, joka oli varattu Azizille, komennellen sen selästä Mahomet Alin palvelijoita. Bramaani, joka oli palkattu mukaan valmistamaan professori Godbolen ruokaa, sijoitettiin erään akasian juurelle odottamaan heidän paluutaan. Juna, jolla oli kiire päästä takaisin, kierteli tiehensä kenttien välitse kääntyillen puolelta toiselle kuin tuhatjalkainen. Ainoa liike, joka tämän kaiken lisäksi voitiin huomata, oli antennimaisten pumppupainojen kiikunta, jotka kohosivat ja laskivat pitkiin savipaaluihin kiinnitetyissä tangoissaan, puristaen vaivalloisesti ilmoille ohuita vesisuihkuja. Maisema oli leudossa aamuilmassa verraten miellyttävä, vaikka siinä olikin hyvin vähän väriä, elämää ja liikettä.