— Ajatelkaa minun tapaustani, hän jatkoi, koska juuri hänen oma tapauksensa oli innoittanut häntä. — En tiedä, oletteko sattunut kuulemaan, että aion mennä naimisiin herra Heaslopin kanssa.
— Siihen toivotan teille sydämestäni onnea.
— Rouva Moore, saanko kertoa huolistamme tohtori Azizille — tarkoitan, angloindialaisista huolistamme?
— Ne ovat sinun huoliasi, eivät minun, hyvä lapsi.
— Niin, se on kyllä totta. Nyt, kun menen naimisiin herra Heaslopin kanssa, tulee minusta niin sanottu angloindialainen.
Aziz kohotti vastustavasti kättään. — Mahdotonta. Peruuttakaa hirveä ennustuksenne.
— Mutta minusta tulee sellainen, sillä sehän on välttämätöntä. En voi poiketa tavoista, toivon vain voivani karttaa henkistä lamaantumista. Sellaiset naiset kuin — Hän keskeytti, koska hän ei halunnut lausua mitään nimiä. Pari viikkoa sitten hän olisi epäröimättä sanonut: »rouva Turton ja rouva Callendar». — Muutamat naiset ovat niin ahdasmielisiä ja keikarimaisia indialaisia kohtaan, että minua hävettäisi enemmän kuin voin sanoakaan, jos minusta tulisi heidän kaltaisensa, mutta — ja juuri siinä onkin vaikeuteni — minä en ole niin erikoinen, niin hyvä enkä lujaluonteinenkaan, että voisin vastustaa ympäristöni vaikutusta ja varoa tulemasta heidän kaltaisekseen. Minussa on hyvin moitittavia vikoja. Senvuoksi kaipaankin Akbarin yleistä uskontoa tahi jotakin samanlaista, voidakseni pysyä hyvänä ja järkevänä. Ymmärrättekö tarkoitukseni?
Hänen sanansa miellyttivät Azizia, mutta hän sulkeutui kuoreensa, koska Adela oli viitannut tulevaan avioliittoonsa. Aziz ei halunnut ollenkaan sekaantua siihen juttuun. — Tulette varmasti onnelliseksi sellaisen henkilön kanssa, joka on sukua rouva Moorelle, hän sanoi kumartaen jäykästi.
— Ah, onneni, se on kokonaan toinen juttu. Haluaisin neuvotella kanssanne juuri tästä angloindialaisesta pulmasta. Ettekö voi antaa minulle jotakin neuvoa?
— Ymmärrän, että olette aivan erilainen kuin kaikki muut. Te ette tule milloinkaan kohtelemaan vihamielisesti kansalaisiani.