— Minulle on sanottu, että me kaikki muutumme epäkohteliaiksi vuoden kuluttua.
— Siinä tapauksessa teille on valehdeltu, Aziz huudahti kiihtyneesti, sillä Adela oli puhunut totta ja koskettanut hänen arimpaan kohtaansa; se oli sitäpaitsi suora loukkaus nykyisissä olosuhteissa. Mutta hän tyyntyi pian ja nauroi. Adelan erehdys teki kuitenkin lopun heidän keskustelustaan, joka lensi tuulen teitä kuin yksinäisen kukan terälehti jättäen heidät hylättyinä vuorten keskelle. — Tulkaa nyt, Aziz sanoi ojentaen kummallekin kätensä. He nousivat vastahakoisesti valmistautuen katselemaan luolia huviretkeilijöiden tapaan.
Ensimmäinen luola oli kohtalaisen mukava. He kävelivät lammikon rantaa ja kiipesivät sitten muutamien rosoisten kivien yli, auringon paahtaessa heidän selkäänsä. Kumarassa he katosivat perätysten vuoren sisään. Siellä, missä heidän värähtelevät ääriviivansa olivat hetkisen näkyneet, ammotti nyt pieni musta aukko, joka oli imaissut heidät sisäänsä kuin imupaperi veden. Vuoret kohosivat tyyninä ja paljaina, ja paljaana kaartui taivaskin. Braamalainen haukka liiteli valkoisena ja tarkkapiirteisenä kallioiden välissä niin kömpelösti, että se näytti tahalliselta. Ennenkuin kauneutta janoava ihminen oli syntynyt, oli maapallo kaiketi näyttänyt tällaiselta. Haukka liiteli pois… Ennen lintuja ehkä… Ja sitten aukko syöksi heidät ulos ja ihmisiä oli jälleen maailmassa.
Rouva Mooren mielestä tällainen Marabar-luola oli jotakin hirveätä, sillä hän oli ollut siellä melkein pyörtymäisillään. Töin tuskin hän malttoi olla siitä kertomatta tultuaan jälleen raittiiseen ilmaan. Se olikin hyvin luonnollista. Hänellä oli aina ollut taipumusta huimaukseen ja luola oli tullut liian täyteen väkeä, koska koko heidän esikuntansa oli seurannut heitä sinne. Hän eksyi pimeässä Azizista ja Adelasta eikä tiennyt, kuka häneen kulloinkin kosketti. Hän ei voinut hengittää ja jokin ilkeä, alaston siveli hänen kasvojaan ja tukki hänen suunsa kuin pielus. Hän koetti päästä käytävään, mutta tungeksivat indialaiset työnsivät hänet takaisin. Hän loukkasi päänsä. Menettäen hetkiseksi malttinsa hän hosui hurjasti ympärilleen ja huohotti kovasti. Häntä ei peloittanut ainoastaan tungos ja löyhkä, vaan luolan kaamea kaikukin.
Professori Godbole ei ollut puhunut mitään kaiusta; ehkeipä hän ollut siitä lainkaan välittänytkään. Indiassa on muutamia ihmeellisiä kaikuilmiöitä, kuten esimerkiksi Bijapurin temppelin vaiheilla kuuluvat kuiskaukset; samoin tuo pitkä selvä lausekin, joka Mandussa tekee matkansa ilmassa ja palaa muuttumattomana takaisin sen henkilön luo, joka lausui sen. Mutta Marabar-luolan kaikua ei voi verrata niihin, koska siltä puuttuu kaikki terävyys. Mitä ikinä siellä sanottaneekin, siihen vastaa aina sama yksitoikkoinen ääni, joka värähtelee seinillä, kunnes katto ahmaisee sen. Toiveet, kohteliaisuudet, niistäminen, kengän narahdus, kaikki synnyttää samanlaisen onean kaiun. Tulitikun sytyttäminenkin aiheuttaa heikon, vaisun äänen, jolla ei ole kasvuvoimaa, mutta joka kuitenkin suhajaa salakähmäisesti. Ja jos luolassa on paljon ihmisiä, jotka puhuvat samalla kertaa, syntyy yksi ainoa ontto ääni, joka kierii ilmassa, kaiku herättää kaiun ja koko luola on ikäänkuin täynnä toistensa yli sikinsokin kiemurtelevien käärmeiden vilkettä ja sihinää.
Rouva Mooren jälkeen tulivat vähitellen kaikki muutkin ulos. Hän oli antanut paluumerkin. Aziz ja Adela tulivat hymyillen, ja koska rouva Moore ei halunnut antaa Azizille aihetta epäillä retkeä epäonnistuneeksi, hymyili hänkin. Sitä mukaa kuin ihmiset tulivat sieltä esille yksitellen, hän haki rikoksellista, löytämättä häntä. Hän huomasi vain olleensa mitä ystävällisimpien ihmisten joukossa. Heidän ainoa toivonsa näytti olevan hänen kunnioittamisensa, ja tuo tukahduttava pielus oli ollut vain pieni rintalapsi, joka istui kahareisin äitinsä selässä. Luolassa ei ollut mitään pahanenteistä, mutta hänelle oli luolassa käynti ollut ikävä pettymys, ja hän päätti luopua muiden katselemisesta.
– Näittekö tulitikun kajastuksen — se oli melko kaunista? Adela kysyi.
— En oikein muista…
— Mutta hän sanoo, ettei tämä luola ole vielä mitään; paras on kuulemma
Kawa Dolissa.
— En tule luullakseni mukaan sinne. Väsyn kiipeämisestä.