— Miljoonia polkuja, rakas ystävä.
Mutta Fielding saattoi nähdä vain halkeaman. Kaikkialla sen läheisyydessä graniitti jatkui paljaana maahan saakka.
— Mutta kai näitte, että he pääsivät onnellisesti alas?
— Kyllä. Näin hänet ja neiti Derekin, kun he lähtivät matkalle autolla.
— Ja palasiko opas sitten takaisin luoksenne? — Tietysti. Onko teillä savukkeita?
— Toivon, ettei hän ole sairastunut, sanoi englantilainen. Halkeama jatkui tasangon poikki syvänä kuiluna, jota pitkin vesi virtasi Gangekseen.
— Jos hän olisi sairastunut, olisi hän ollut minun apuni tarpeessa.
— Niin, se tuntuu uskottavalta.
— Näen teidän olevan huolissanne. Puhukaamme jostakin muusta, hän sanoi ystävällisesti. — Olimme päättäneet, että hän saa tehdä mitä hän vain haluaa. Näytätte olevan huolissanne minun vuokseni, mutta minä en todellakaan välitä koko tapahtumasta, koska en milloinkaan kiinnitä huomiotani pikkuseikkoihin.
— En ole ollenkaan huolissani teidän vuoksenne, ajattelen vain heidän käyttäytyneen säädyttömästi, Fielding sanoi hiljentäen ääntään. — Hänellä ei ollut mitään oikeutta paeta näin päätä pahkaa seurastanne, eikä neiti Derekilläkään ollut oikeutta houkutella häntä siihen.