— Indialaiset eivät pääse Chandraporen kerhoon edes vierainakaan, Aziz sanoi vaatimattomasti. Hän ei muistellut pitemmälti kärsimiään vääryyksiä nyt, kun hän oli onnellinen. Kävellessään rinnettä alas ihanassa kuutamossa ja nähdessään jälleen tuon ihanan moskean hän tunsi mielessään omistavansa maan yhtä hyvin, kuin kuka tahansa muu.
III
Näyteltiin juuri »Kate-serkun» kolmatta näytöstä, kun rouva Moore saapui kerhoon. Ikkunat olivat peitetyt, jotteivät palvelijat näkisi isäntäväkensä näyttelevän, ja kuumuus oli senvuoksi tukahduttava. Toinen sähkölöyhyttimistä surisi kuin haavoittunut lintu; toinen oli rikki. Koskei rouva Moore halunnut palata katselijoiden joukkoon, hän meni biljaardisaliin, missä hän tervehdykseksi sai kuulla huudahduksen: »Haluaisin oppia tuntemaan oikean Indian!», ja silloin hänen oma elämänsä muuttui hänelle heti jälleen todelliseksi. Puhuja oli Adela Quested, tuo kummallinen, harkitsevainen tyttö, jonka saattamisen Englannista tänne Ronny oli uskonut hänen tehtäväkseen. Ja Ronny oli hänen yhtä harkitsevainen poikansa, jonka kanssa neiti Quested luultavasti, mutta ei kuitenkaan varmasti, menisi naimisiin, ja itse hän oli jo vanhahko nainen.
– Niin minäkin haluaisin, ja toivon vain, että saisimme tilaisuutta siihen. Turtonit luultavasti järjestävät meille jotakin tiistaina.
– Siitä tulee ratsastusretki norsuilla tavalliseen tapaan. Ajatelkaa nyt tätäkin iltaa. »Kate-serkku!» Kuinka hullunkurista! »Kate-serkku»! Mutta mitä sinä löysit? Onnistuitko vangitsemaan kuun Gangeksesta?
Molemmat naiset olivat sattumalta edellisenä iltana nähneet kuun heijastuvan etäällä joen pintaan. Vesi oli venyttänyt sitä niin, että kuun kuvajainen näytti suuremmalta ja loistavammalta kuin kuu itse, ja se oli huvittanut heitä.
— Menin moskeaan, mutta en tavoittanut kuuta.
— Kulma on jo varmasti muuttunut. Se nousee vasta myöhemmin.
— Niinpä niin, haukotteli rouva Moore, jota kävelyretki oli väsyttänyt. — Annahan minun ajatella — me kai emme näe täällä kuun toista puolta, luullakseni.
— Niin huonosti ei Indian laita sentään vielä ole, sanoi muuan miellyttävä ääni. — Toisen puolen maasta, jos niin tahdotte, mutta kuu on täällä sama kuin muuallakin. Ei kukaan läsnäolijoista tuntenut puhujaa eivätkä he nähneet häntä sen koommin. Sanottuaan ystävälliset sanansa hän käveli punaisten tiilipylväiden välitse pimeään.