— Seurasika vanki teitä sinne?
— Nyt se mies on kiinni, sanoi majuri.
Adela ei vastannut. Oikeussali, paikka, jossa kysymys oli tehty, odotti vastausta. Mutta hän ei voinutkaan antaa sitä, ennenkuin Aziz oli tullut samalle näyttämölle, josta hän vastasi.
— Seurasiko vanki teitä sinne vai miten? toisti poliisipäällikkö tuolla yksitoikkoisella äänellä, jota molemmat käyttivät. Kysymykset ja vastaukset olivat ennalta sovittuja, niin ettei kuulustelun tämä osa tarjonnut minkäänlaisia yllätyksiä.
— Saanko puoli minuuttia miettimisaikaa, herra McBryde?
— Tietysti!
Adela oli näkevinhän edessään monta luolaa. Hän oli olevinaan yhdessä luolassa, mutta samalla hän olikin ulkona ja piti silmällä sisäänkäytävää, jonka kautta Azizin piti mennä luolaan. Hän ei kuitenkaan saanut häntä käsiinsä. Tässä kohden epäilys oli usein ahdistanut häntä raskaasti ja houkuttelevasti kuin vuoret itse. — En ole… Puhuminen oli vaikeampaa kuin näkeminen. — En ole siitä varma.
— Suokaa anteeksi, sanoi poliisipäällikkö.
— En voi olla aivan varma siitä…
-— En kuullut vastausta. Poliisipäällikkö näytti pelästyneeltä ja hänen suunsa sulkeutui mäjähtäen. — Te olette tuolla penkereen tapaisella ja menette sitten erääseen luolaan. Nyt kysyn teiltä, seurasiko vanki teitä sinne.