— Aivan oikein, luovun syytöksestäni.
Herra Das nousi nyt seisoalleen puolikuolleena kestetystä jännityksestä. Hän oli johtanut jutun käsittelyä, nipin napin johtanut sitä. Hän oli näyttänyt, että indialainenkin voi toimia tuomarina. Kaikille, jotka voivat käsittää hänen sanansa, hän huusi: — Vanki vapautetaan heti, minkään tahran likaamatta hänen mainettaan. Jutusta aiheutuneet kustannukset ratkaistaan toisessa järjestyksessä.
Mutta sitten loppuikin kuulijakunnan itsehillinnän heikko kuori. Ivallisia ja raivokkaita huudahduksia kuului sikin sokin, toiset huusivat ja kiroilivat, toiset suutelivat toisiaan tahi purskahtivat kiihkeään itkuun. Toisella puolen seisoivat englantilaiset palvelijoillensa turvissa, ja toisella puolen nähtiin Azizin kaatuvan pyörtyneenä Hamidullahin syliin. Toisella puolen voitto ja toisella tappio — vastakohtaisuus oli tällä hetkellä täydellinen. Mutta sitten palasi elämä tavallisiin monimutkaisiin uomiinsa, toinen toisensa jälkeen ihmiset tunkeutuivat ulos oikeussalista eri tarkoituksissa, ja hetkisen kuluttua ei näiden merkillisten kohtausten näyttämöllä ollut muita jäljellä kuin tuo kaunis puolialaston jumala. Huomaamatta lainkaan, että mitään tavatonta oli tapahtunut, hän jatkoi leyhyttimensä liikuttamista, katseli tyhjää verhokatosta ja kaatuneita tuoleja, samalla poljennollisen tahdikkaasti pannen vajoavat tomupilvet tupruamaan.
XXV
Neiti Quested oli luopunut omistaan. Hän poistui heidän luotaan joutuen indialaisten pikkukauppiaiden joukkoon, joka vei häntä mukanaan oikeussalin julkipuolen ulko-ovea kohden. Basaarien heikko omituinen lemu ympäröi hänet. Se oli miellyttävämpää kuin Lontoon köyhälistökorttelien ilma, mutta levottomuutta herättävämpää: erään vanhan miehen korvaan pistetty hyvänhajuinen pumpulitukko, betelilehtien jäännöksiä hänen mustien hampaittensa välissä, hajujauhetta, öljyjä — Idän hyvänhajuisten aineiden koko perinnäislemu, johon sekoittui ihmishien hajua, aivan kuin joku kuuluisa kuningas olisi joutunut häpeään, voimatta vapauttaa itseään tahi kuin auringon hehku olisi keittänyt ja polttanut kaikki maailman ihanuudet yhdeksi ainoaksi tahtaaksi. Ei kukaan välittänyt hänestä. He puristelivat toistensa käsiä hänen olkapäittensä yli ja huusivat ikäänkuin hänen lävitseen — sillä kun indialainen kerran päättää olla välittämättä hallitsijoistaan, hän ei kiinnitä heihin ollenkaan huomiotaan. Joutuen siten täydellisesti sen mahtavan sinfonian ulkopuolelle, jonka hän oli pannut alkuun, hänet heitettiin äkkiä suoraan Fieldingin syliin.
— Mitä te täällä teette?
Adela tiesi hänet vihollisekseen ja jatkoi senvuoksi matkaansa ulos auringonpaisteeseen vastaamatta.
Mutta Fielding huusi hänen jälkeensä: — Mihin menette, neiti Quested?
— En tiedä.
– Ette voi kulkea täällä tällä tavalla. Missä ovat vaunut, joissa tulitte tänne?