— Me juhlimme illalla, sanoi vanhus. — Herra Hamidullah, valtuutan teidät hakemaan luoksemme ystävämme Fieldingin ja Amritraon ja ottamaan selville, pitääkö viimeksimainitulle valmistaa erityisiä ruokia. Muut seuraavat minua. Emme tietenkään lähde Dilkushaan ennen iltapäivän viileyttä. En tiedä, kuinka muiden herrojen laita on, mutta minun pääni on hieman kipeä ja toivon, että olisin muistanut pyytää hyvältä Panna Lalilta hiukkasen aspiriinia.
Sillä helle saapui omine vaatimuksineen. Kun se ei voinut tehdä heistä hulluja, se veltostutti heidät, ja ennen pitkää nukkuivat useimmat Chandraporen tappelupukareista. Englantilaisen siirtokunnan asukkaat pitivät jonkin aikaa vartiota hyökkäyksen pelosta, mutta pian vaipuivat hekin unien helmaan — tuohon maailmaan, jossa ihminen viettää kolmanneksen elämästään ja jota muutamat pessimistit pitävät iankaikkisuuden enteenä.
XXVI
Koitti jo ilta, kun Fielding ja neiti Quested kohtasivat toisensa ja syventyivät ensimmäiseen monista kummallisista keskusteluistaan. Fielding oli toivonut herätessään saavansa todeta, että joku oli käynyt hakemassa pois neidin, mutta opisto pysyi edelleen eristettynä muusta maailmasta. Neiti Quested kysyi, saisiko hän »haastatella» häntä, mutta kun Fielding ei vastannut mitään, hän sanoi: — Voitteko te mitenkään selittää kummallista käytöstäni?
— En mitenkään, Fielding vastasi lyhyesti. — Miksi esititte sellaisen syytöksen, jonka kuitenkin lopulta aioitte peruuttaa?
— Niin, miksi?
— Minun pitäisi ehkä olla kiitollinen teille, mutta…
— En odota mitään kiitollisuutta. Luulin vain teidän mielellänne kuuntelevan, mitä minulla on sanottavana.
— Tietysti, Fielding vastasi ärtyisästi ja tuntien olevansa kuin koulupoika. — Luulen kuitenkin, että meidän on turhaa ruveta väittelemään asiasta. Pulmakseni suoraan, olen tuon toisen puolen liittolainen tässä surullisessa jutussa.
— Ettekö mielellänne tahtoisi kuulla minunkin kantaani?