— Mitkä velvollisuudet odottavat teitä omassa maassanne, neiti Quested, saatuanne hengittää tropiikkien ilmaa? lähetyssaarnaaja kysyi. — Huomatkaa, etten kysy, mihin aiotte ryhtyä, vaan mitkä velvollisuudet odottavat teitä. Jokaisen elämässä pitäisi tapahtua käännös ja takaisinkäännös. Tämä kuuluisa uranuurtaja — hän viittasi kuvapatsaaseen — voi kelvata esimerkiksi. Hän kääntyy Itään ja taas takaisin Länttä kohden. Sen voi huomata hänen hyvin osuneesta käsiensä asennosta, käsien, joista toisessa on makkaranippu. Lähetyssaarnaaja katsoi leikillisesti häneen salatakseen henkistä tyhjyyttänsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän tarkoitti käännöksillään, hän vain sotki sanoja yhteen näyttääkseen moraaliselta kynttilältä. — Minä ymmärrän, neiti Quested vastasi äkkiä. Hän ymmärsi nyt kaiken Välimeren kirkkaassa ilmassa. Tultuaan Englantiin hänen piti ensi työkseen hakea käsiinsä rouva Mooren toiset lapset, Ralph ja Stella, ja ryhtyä sitten vasta työhön. Rouva Moore oli koettanut pitää molempien avioliittojensa hedelmät erillään toisistaan, niin ettei Adela ollut milloinkaan ennen tavannut tuota nuorempaa haaraa.
XXX
Oikeusjutun paikallisiin seurauksiin voitiin vielä lukea hindulaismuhamettilainen liitto. Etevät kansalaiset vaihtoivat keskenään äänekkäitä ystävyydenosoituksia; heitä lähensi toisiinsa todellinen yhteisymmärryksen tarve. Eräänä päivänä Azizin ollessa sairaalassa tuli hänen luokseen vieraisille melko miellyttävä henkilö, nimittäin herra Das. Virkamies esitti hänelle pari pyyntöä: hän tahtoi savipuolen voidetta ja runon lankonsa uuteen loistolukemistoon. Aziz myöntyi kumpaankin.
— Kunnon Das, kun te olette koettanut lähettää minut vankilaan, niin voisinko minä silloin lähettää herra Battacharyalle runon? Johan nyt! Tämä on tietysti vain pilaa. Lähetän hänelle niin hyvän kuin suinkin, mutta luulin teidän loistolukemistonne olevan yksinomaan hinduja varten.
— Ei erikseen hinduille, vaan indialaisille yleensä, Das sanoi nöyrästi.
— Sellaista olentoa kuin indialaista yleensä ei ole olemassakaan.
— Ei kylläkään vielä, mutta niitä saattaa ilmaantua, kun te kirjoitatte runonne. Te olette sankarimme, teillä on koko kaupunki puolellanne, uskontoon katsomatta.
— Tiedän sen, mutta riittäneeköhän se?
— Ei, pelkään sen olevan liian vähän, sanoi Das, joka ei ollut mikään pölkkypää. — Ja senvuoksi, jos uskallan ehdottaa, pyydänkin, ettette sekoittaisi runoonne liian paljon persialaisia sanontatapoja.
— Hetkinen, Aziz sanoi purren kynäänsä. Hän kirjoitti lääkemääräystä. —
Kas, tässä… Eikö tämä ole runoa parempi?