— Mutta eihän täällä ole mitään rajahia — ei mitään.
— Huovatkaa, niin ymmärrätte tarkoitukseni.
Se oli kovaa työtä Azizille vastatuulessa. Mutta hän pani merkille nuppineulan pään kokoisen valopilkun, joka merkitsi vieraskotia, ja huopasi pari kertaa.
— Kas tuolla…
Kimalteleviin kuninkaallisiin vaatteisiin pukeutunut ruhtinas istui siellä korukatoksen alla yksinään pimeässä.
— En todellakaan tiedä, mitä tämä on, Aziz kuiskasi.
— Hänen korkeutensa on kuollut. Luullakseni on parasta, että palaamme heti takaisin.
He olivat aivan hautausmaa-niemen vieressä ja olivat puiden välitse katselleet suoraan rajahin isän haudalle.
Siinä selitys. Aziz oli kuullut puhuttavan kuvapatsaasta, joka äärettömillä kustannuksilla oli tehty niin eläväksi kuin suinkin, mutta hänen ei ollut milloinkaan ennen onnistunut nähdä sitä, vaikka hän oli useinkin soudellut järvellä. Oli olemassa vain yksi ainoa kohta, mistä voitiin katsella, ja sinne oli Ralph vienyt hänet. Hän souti nopeasti pois paikalta tuntien, että hänen toverinsa oli pikemmin opas kuin huvimatkailija. — Lähdemmekö takaisin nyt? hän kysyi.
— Kulkue ei ole vielä hajautunut.