Fielding huokaisi, avasi suunsa, sulki sen jälleen ja sanoi sitten naurahtaen: — En voi selittää sitä, sillä sitä ei voi kuvailla sanoilla, mutta vaimoni ja hänen veljensä pitävät hindulaisuudesta, vaikka he eivät ole kiinnostuneet sen ulkonaisiin muotoihin. He eivät halua keskustella siitä kanssani. He tietävät minun pitävän erästä heidän elämänsä puolta erehdyksenä, ja ovat arkoja. Tahtoisin juuri senvuoksi, että sinä puhuisit heidän kanssaan, sillä sinähän olet joka tapauksessa itämaalainen.
Aziz kieltäytyi vastaamasta. Hän ei halunnut enää tavata Stellaa eikä Ralphia ja tiesi, etteivät hekään halunneet tavata häntä. Hän ei ollut utelias tietämään heidän salaisuuksiaan ja hänen mielestään käyttäytyi kunnon Cyril nyt hieman kömpelösti. Jokin — ei mikään näkyväinen, vaan pikemminkin ääni — häilyi hänen ohitseen pannen hänet ajattelemaan, että hänen piti vielä kerran lukea läpi neiti Questedille kirjoittamansa kirje. Eikö hän ollut halunnut sanoa hänelle vielä muutakin? Hän tarttui kynäänsä ja lisäsi: »Mitä minuun tulee, niin tämän jälkeen liitän Teidät aina erään nimen yhteyteen, joka minulle on pyhä, nimittäin rouva Mooren». Kun hän oli kirjoittanut tämän, ei maisema enää levinnytkään hänen eteensä kuvastimen tavoin. Niitty oli muuttunut perhosten temmellyspaikaksi. Runo Mekasta — Rahasta, uskonnon vertauskuvasta — orjantappurapensailta, johon pyhiinvaeltajat sortuvat, ennenkuin ovat nähneet Ystävän — kaikki tämä liehui seuraavassa silmänräpäyksessä hänen aivojensa läpi. Hän muisteli vaimoaan; ja sitten katkesi äkkiä tämän puolittain mystillisen ja puolittain aistillisen ajatuksenlennon nouseva kaari, joka oli niin luonteenomainen hänen sielunelämälleen, ja kaikki putosi takaisin oikealle paikalleen maan pinnalle. Hän huomasi ratsastavansa jälleen viidakossa rakkaan Fieldinginsä seurassa.
— Vaikene! hän sanoi. — Älä turmele viimeistä tuntiamme tyhmillä kysymyksillä. Anna Krishnan olla rauhassa ja puhelkaamme jostakin järkevästä asiasta:
He tekivät niin väitellen koko matkan takaisin kaupunkiin politiikasta. He olivat molemmat muuttuneet tiukemmiksi Chandraporen aikojen jälkeen ja heistä tuntui oikein ihanalta tämä tuima ottelu. He luottivat toisiinsa, vaikka heidän piti erota, ja ehkäpä juuri siitä syystä, että heidän piti erota. Fieldingillä »ei ollut enää aihetta kohteliaisuuteen», kuten hän sanoi, tarkoittaen sillä, ettei brittiläistä valtaa todellakaan voitu poistaa senvuoksi, että se oli häikäilemätön. Aziz vastasi: — No niin, emme mekään tarvitse teitä, ja mulkoili häneen luulotellun vihaisesti. Fielding sanoi: — Ilman meitä joutuvat indialaiset heti hunningolle. Ajattele vain tuota KingEmperor-koulua tahi katsele itseäsi, kun nyt unhotat lääketieteellisen sivistyksesi ja palaat takaisin noituuteen. Ajattele runojasi.
— Niissä ei ole mitään vikaa ja ne julkaistaan Bombayssä.
— Mutta mitä ne sisältävät? Vapauttakaa naisemme, niin Indiakin vapautuu. Kokeile itse ensin, poikaseni. Vapauta oma naisesi ensin ja katso sitten, onko olemassa ketään, joka haluaa pestä Ahmedin, Karimin ja Jamilan kasvot. Kaunis tilanne!
Aziz innostui. Hän nousi seisoalleen jalustimien varassa ja nykäisi hevosensa pään pystyyn toivoen saavansa sen hirnumaan. Silloin hän olisi tuntenut olevansa kuin taistelussa. Hän huusi: —Tiehenne täältä, kaikki te Turtonit ja Burtonit! Kymmenen vuotta sitten tahdoimme tutustua teihin, mutta nyt se on liian myöhäistä. Jos keskustelemmekin kanssanne ja istumme valtuuskunnissanne, tapahtuu se vain poliittisista syistä. Älä luule milloinkaan muuta. Nyt hänen hevosensa hirnui. — Menkää matkoihinne, menkää matkoihinne, sanon minä. Miksi meidät pannaankin alttiiksi niin suurille kärsimyksille? Meidän oli tapana moittia teitä, mutta nyt me moitimme itseämme, koska olemme jo viisastuneet. Me vaikenemme, kunnes Englanti joutuu vaikeuksiin. Seuraavassa eurooppalaisessa sodassa — silloin, silloin koittaa meidän aikamme. Hän keskeytti. Huolimatta hymystään luonto näytti painautuvan kuin hautakivi kaikkien inhimillisten toiveiden päälle. He laskettivat laukkaa erään Hanumanille pyhitetyn temppelin ohi — niin rakasti Jumala maailmaa, että hän pukeutui apinan hahmoon — ja sitten erään saiviittilaisen temppelin ohi, joka houkutteli irstailuun, mutta iäisyyden varjolla, koska sen ruokottomuudet eivät olleet missään suhteessa meidän lihaamme ja vereemme. He karauttivat perhos- ja sammakkoparvien läpi. Suuria puita, joiden lehdet olivat lautasten kokoisia, kasvoi pensaikossa. Jokapäiväisen elämän kiertokulku kohtasi heidät jälleen; temppelin ovea suljettiin juuri.
— Mutta keitä sinä haluat tänne englantilaisten sijaan? Japanilaisiako? kysyi Fielding ivallisesti pysähdyttäen hevosensa.
— Ei, vaan afgaaneja, omia esi-isiäni.
— Siihen suostuvat varmaankin mielihyvin hindulaiset ystäväsikin, vai mitä?