Turtonin jälkeen täytti virkamiehistä parhaiten velvollisuutensa pienen maakuntaopiston rehtori, herra Fielding. Hän tunsi hyvin vähän maakuntaa ja vielä vähemmän sen asukkaita, minkävuoksi hän ei ollutkaan niin kyynillinen kuin muut. Nuorekkaana ja iloisena hän kulki joukossa, peuhasi ja teki lukemattomia erehdyksiä, joita hänen oppilaittensa vanhemmat koettivat silotella, koska hän oli heidän suosiossaan. Kun virvokkeita tarjottiin, ei hän palannutkaan englantilaisten puolelle, vaan poltti suunsa indialaisilla herneillä eli gramilla. Hän jutteli kaikkien kanssa ja söi kaikkea. Muun merkillisen lisäksi hän kuuli noiden vasta Englannista saapuneiden naisten saavuttaneen suuren menestyksen ja että heidän kohtelias pyyntönsä päästä rouva Bhattacharyan vieraiksi ei ollut miellyttänyt ainoastaan rouvaa, vaan kaikkia muitakin indialaisia, jotka olivat kuulleet puhuttavan siitä. Se tuntui mieluisalta herra Fieldingistäkin. Hän tuskin tunsi noita äsken saapuneita naisia, mutta päätti kuitenkin kertoa heille, millaisen mielihyvän he ystävällisyydellään olivat valmistaneet indialaisille.
Hän tapasi nuoremman heistä yksinään. Hän seisoi katsellen kaktusaidan raosta kaukaisia Marabar-vuoria, jotka näyttivät siirtyneen lähemmäksi auringon laskiessa. Fielding kertoi uutisensa hänelle ja hän oli siitä niin iloinen ja kiitteli Fieldingiä niin sydämellisesti, että tämä kutsui hänet ja toisen naisen kotiinsa teelle.
— Tulen hyvin mielelläni ja varmasti rouva Moorekin tulee.
— Elän melkein erakon tapaan.
— Sellainen elämä lienee ehkä edullisinta tällaisessa paikassa.
— Opetustyöni ja muiden toimieni takia voin vain harvoin käydä täällä kerhossa.
— Tiedän sen, emmekä me milloinkaan tule alas täältä. Kadehdin teitä, koska saatte elää indialaisten parissa.
— Tahtoisitteko mielellänne tutustua pariin kolmeen heistä?
— Hirveän mielelläni; sitähän juuri kaipaankin. Nämä kutsut harmittavat minua ja tekevät minut niin alakuloiseksi. Maanmieheni täällä ovat luullakseni mielettömiä. On hullutusta kutsua vieraita ja kohdella heitä sitten töykeästi. Te ja herra Turton ja mahdollisesti herra McBryde olette ainoat, jotka ovat käyttäytyneet jokseenkin kohteliaasti, mutta noiden toisten käytös hävettää minua ja tilanne näyttää muuttuvan vain pahemmaksi.
Niin kävikin. Englantilaiset miehet olivat aikoneet käyttäytyä paremmin, mutta sen olivat estäneet heidän naisensa, joita heidän piti palvella, tarjoilla heille teetä, neuvoa heille koirien kasvattamista ja niin edespäin. Kun verkkopalloilu alkoi, tuli välimuuri ylipääsemättömäksi. Oli aiottu panna toimeen muutamia Idän ja Lännen välisiä otteluita, mutta ne unhotettiin, ja tavalliset kerhojoukkueet ottivat kentät haltuunsa. Fieldingiäkin harmitti tämä, mutta hän ei sanonut sitä tytölle, koska hänestä tytön lausunto oli tuntunut jollakin tavalla teoreettiselta. — Kiinnostaako teitä indialainen musiikki? hän kysyi. Yliopistossa oli muuan vanha opettaja, joka osasi laulaa.