— Tiedätkö, mikä tuon vihreän linnun nimi on? Adela kysyi siirtäen olkapäätänsä hieman lähemmäksi häntä.
— Mehiläissyöjä.
— Ei, Ronny, sen siivissä on punaiset juovat.
— Papukaija, yritti Ronny.
— Eihän toki!
Kysymyksessä oleva lintu katosi lehvistöön. Se ei merkinnyt mitään, mutta he olisivat tahtoneet saada selville sen nimen, koska se olisi ikäänkuin lohduttanut heitä. Mutta Indiassa ei saada selville mitään; jo pelkkä kysymyksen lausuminen saa kaiken katoamaan tahi muuttumaan toiseksi.
— McBrydellä on kuvitettu lintukirja, sanoi Ronny apeasti. — Minä puolestani en tunne lintuja lainkaan, olen tosiaankin tietämätön kaikesta täällä, paitsi omasta työstäni. Se on todellakin suuri vahinko.
— Minunkin laitani on samoin. Olen kykenemätön kaikkeen.
— Mitä kuulenkaan? huudahti Nawab Bahadur niin kimeästi, että molemmat säpsähtivät. — Mitä ikäviä asioita minä kuulenkaan? Englantilainen nainenko kykenemätön? Ei, eihän toki! Hän hymyili iloisesti, ollen varma siitä — määrättyjen rajojen sisällä, tietysti —että hän oli tervetullut.
– Hyvää iltaa, Nawab Bahadur! Olette nähtävästi katsellut kilpailuja,
Ronny sanoi välinpitämättömästi.