— Niin olen, sahib, niin olen.
— Mitä kuuluu? kysyi Adela kooten ajatuksensa. Hän ojensi kätensä. Vanha herra ymmärsi tästä auliista liikkeestä, että toinen vasta äskettäin oli saapunut maahan, mutta hän ei kiinnittänyt siihen erikoisemmin huomiotaan. Naiset, jotka näyttivät kasvonsa, muuttuivat tämän ainoan tekonsa johdosta niin kummallisiksi hänen mielestään, että hän arvosteli heitä pikemminkin heidän miesväkensä mukaan kuin omalta näkökannaltaan. Ehkä he eivät olleetkaan siveettömiä. He eivät missään tapauksessa olleet hänen kaitsettaviaan. Kun hän oli huomannut pormestarin olevan kahden kesken erään tytön kanssa hämärässä, oli hän lähestynyt heitä pelkästä hyväntahtoisuudesta. Hänellä oli uusi auto, jonka hän tahtoi luovuttaa heidän käytettäväkseen; pormestari saisi päättää, hyväksyttäisiinkö hänen tarjouksensa.
Ronny häpesi tällä hetkellä tylyyttään Azizia ja Godbolea kohtaan. Tässä tarjoutui hänelle nyt tilaisuus näyttää, että hän osasi kohdella indialaisia kunnioittavastikin, jos nämä vain ansaitsivat sen. Senvuoksi hän sanoi Adelalle yhtä alakuloisen ystävällisesti, kuin äsken väitellessään linnusta: — Haluaisitko lähteä ajelemaan puoleksi tunniksi?
— Eiköhän meidän pitäisi jo lähteä kotiin?
— Miksi niin? Ronny katsoi häneen.
— Ajattelin vain, että meidän ehkä pitäisi puhutella äitiäsi ja keskustella hänen kanssaan tulevaisuudensuunnitelmistamme.
— Kuten tahdot, mutta ei kai sillä ole mitään erityistä kiirettä, vai mitä?
— Sallikaa minun viedä teidät autollani huvilaan mutta pieni retki ensin, huudahti vanha herra kiiruhtaen autonsa luo.
— Hän voi näyttää sinulle täällä sellaista, mitä minä en voi, ja hän on täysin luotettava. Luulen pienen vaihtelun tekevän sinulle hyvää.
Koska Adela oli päättänyt olla enää lisäämättä Ronnyn huolia, hän suostui, vaikka hänen halunsa Indian tuntemiseen olikin äkkiä laimentunut. Siihen oli ennen liittynyt jonkinlaista kapinallisuutta.