— Olipa se hirveän harmillista!
— Voitteko ottaa meidät autoonne?
— Kyllä.
— Ottakaa minutkin, pyysi Nawab Bahadur.
— Entä minut sitten? huusi herra Harris.
— Autoni ei ole omnibussi, sanoi neiti Derek tiukasti.
— Minulla on täällä jo urut ja pari koiraa. Voin ottaa mukaani kolme teistä, mutta yhden on silloin istuttava edessä ja pidettävä toista koiraa sylissään.
— Minä istuudun eteen, sanoi Nawab Bahadur.
— Kiivetkää sinne sitten! Minulla ei ole aavistustakaan, kuka te oikeastaan olette.
— Kuulkaahan nyt, kuinka minun illalliseni nyt käy? Ette suinkaan aio jättää minua tänne koko yöksi? Ohjaaja muuttui tunkeilevaksi koettaessaan esiintyä eurooppalaisen tavoin. Hänellä oli pimeydestä huolimatta päässään auringonkypäri, ja hänen kasvonsa, jotka eivät hallitsevalta rodulta olleet perineet juuri muuta kuin huonot hampaat, pistivät esille mahtipontisesti sen alta ja näyttivät sanovan: »Mitä kujeilua tämä on? Älkää kiusatko minua, te mustat ja valkoiset. Minäkin istun kiinni täällä kirotussa Indiassa aivan niinkuin tekin. Teidän pitäisi käyttäytyä hieman ystävällisemmin minua kohtaan».