IX
Aziz sairastui, kuten hän oli ennustanutkin, mutta ainoastaan lievästi. Kolme päivää myöhemmin hän lepäsi vuoteessa kotonaan luulotellen olevansa hyvin kipeä. Hänessä oli hieman kuumetta, ja jos sairaalassa olisi nyt sattunut jotakin tärkeää, ei hän olisi välittänyt siitä. Silloin tällöin hän vaikeroi peläten kuolevansa, mutta tämä pelko ei vallannut häntä pitkäksi aikaa kerrallaan, ja tarvittiin hyvin vähän hänen ajatustensa kääntämiseksi toisaanne. Oli sunnuntai, joka on aina arveluttava päivä Idässä ja vetelehtimisen veruke. Lepäillessään uneliaana vuoteellaan Aziz saattoi kuulla englantilaisen siirtokunnan kirkon ja teurastamon takaisen lähetyssaarnaajien rukoushuoneen kellojen kuminan — noiden erilaisten kelloparien, joiden kuminalla oli aivan eri tarkoitus, sillä toinen pari vetosi voimakkaasti Angloindiaan, toinen taasen hyvin heikosti ihmiskuntaan. Ensimmäistä paria vastaan hänellä ei ollut mitään, eikä hän kiinnittänyt toiseenkaan pariin huomiotaan, koska hän tiesi sen voimattomuuden. Vanha herra Graysford ja nuori herra Lorley käännyttivät indialaisia nälänhädän aikoina jakamalla heille ruokaa, mutta parempien aikojen koittaessa heidät tietysti hylättiin, ja vaikka he joka kerta, kun näin tapahtui, hämmästyivät ja masentuivat, eivät he milloinkaan viisastuneet vahingosta. »Ei ainoakaan englantilainen, lukuunottamatta herra Fieldingiä, ymmärrä meitä», ajatteli hän, »mutta kuinka saisin tilaisuuden puhutella jälleen häntä? Jos hän tulisi tähän huoneeseen, kuolisin häpeästä, koska täällä on niin likaista». Hän käski Hassanin ruveta siistimään, mutta Hassan, joka koetteli saamiaan palkkarahoja heittelemällä niitä kuistin portaille, luuli voivansa olla kuulematta häntä. »Tämä on oikein indialaista, ja meidän tapaistamme». Azizin uneliaisuus palasi ja hän antoi ajatustensa kohdistua elämän vaihteleviin pikkuseikkoihin.
Vähitellen ne pysähtyivät erääseen määrättyyn pisteeseen… tuohon pohjattomaan kuiluun, josta lähetyssaarnaajat puhuvat, mutta jota hän ei ollut milloinkaan uskonut matalaa kuoppaa syvemmäksi. Niin, hän haluaisi viettää jonkun illan tyttöjen kanssa laulellen ja pitäen iloa, joka korkeimmillaan ollessaan loppuisi hekumaan. Niin, juuri sen tarpeessa hän olikin. Mutta kuinka hän voisi tyydyttää halunsa? Jos majuri Callendar olisi ollut indialainen, olisi hän ottanut huomioon, millaisia nuoret miehet ovat, ja suonut hänelle turhia utelematta parin kolmen päivän loman Kalkutan matkaa varten. Mutta majurin mielestä käskyläiset oli luotu joko jäästä tahi sellaisiksi, että he mielellään pysyivät Chandraporen basaareissa. Vain herra Fielding kykeni…
— Hassan!
Palvelija tuli juosten.
— Katso noita kärpäsiä, veli, ja Aziz viittasi katossa kihisevään kärpäsparveen. Sen keskustana oli sähköjohtolanka, joka riippui katosta.
— Huzoor, ne ovat kärpäsiä.
— Mainiota, mainiota, niitä juuri ne ovat, aivan niin, mutta miksi luulet minun kutsuneen sinua?
— Jotta ajaisin ne jonnekin muualle, sanoi Hassan hetkisen tiukasti ajateltuaan.
— Jos ne ajetaan jonnekin muualle, tulevat ne jälleen takaisin.