— Huzoor.
— Sinun pitää tehdä jotakin kärpäsille; olen juuri senvuoksi ottanut sinut palvelukseeni, Aziz sanoi ystävällisesti.
Hassan sanoi lähettävänsä juoksupojan hakemaan tikapuita Mahomet Alilta ja pyytävänsä juoksupojan sytyttämään primuskeittiön ja lämmittämään vettä. Sitten hän lupasi itse nousta tikapuille vesisanko mukanaan upottaakseen johdon kärpäsineen siihen.
— Mainiota, suurenmoista! No, sanohan nyt, mitä sinun pitää tehdä?
— Tappaa kärpäsiä.
— Mainiota! Tee niin!
Hassan poistui tehtävästään tietoisena ja alkoi etsiä käsiinsä juoksupoikaa. Mutta kun hän ei löytänyt tätä, muuttuivat hänen askeleensa yhä hitaammiksi ja vihdoin hän hiipi takaisin paikalleen kuistiin, uskaltamatta kuitenkaan enää koetella kolikoltaan pelosta, että isäntä ehkä sattuisi kuulemaan niiden kilinän. Sunnuntaikellot kumisivat. Itä oli palannut takaisin Itään Englannin vartiopaikkojen kautta ja muuttunut naurettavaksi matkalla.
Aziz haaveili yhä kauniista naisista.
Hänen mielikuvituksensa oli suora ja mutkaton, olematta silti karkea. Yhteiskunnallisen asemansa johdosta hän oli jo monta vuotta tiennyt kaiken, mitä hänen ruumiinsa tarvitsi, ja kun hän oli alkanut lueskella lääketiedettä, loukkasi häntä kaikki se turhantarkkuus ja melu, millä Eurooppa laati taulukkoja sukupuoliasioista. Tiede näytti tahtovan käydä käsiksi kaikkeen väärästä päästä. Kun hän huomasi kokemuksistaan kerrottavan eräässä saksalaisessa käsikirjassa, ei hän ymmärtänyt niitä, koska se seikka, että ne oli painettu siihen, sai aikaan sen, että ne lakkasivat olemasta hänen kokemuksiaan. Se, mitä hän oli saanut tietää isältään tahi äidiltään tahi nuuskinut palvelijoilta, oli sellaista viisautta, josta hänellä oli hyötyä ja jota hän sopivassa tilaisuudessa saattoi jakaa muillekin.
Mutta hän ei saanut häväistä lapsiaan menettelemällä tyhmästi. Kuinka kävisikään, jos ihmiset alkaisivat juoruta hänestä jotakin hänen arvoaan alentavaa? Hänen täytyi myöskin ajatella asemaansa majuri Callendarin häntä koskevista mielipiteistä huolimatta. Aziz kannatti siveyttä, kaunistamatta sitä kuitenkaan millään moraalisilla koristeilla, ja erityisesti juuri siinä hän erosi englantilaisista. Hänen sovinnaisuutensa oli yhteiskunnallista. Ei tee mitään, että ihmisiä petetään, niin kauan kuin he eivät huomaa sitä, koska se vasta sitten, kun he huomaavat sen, koskee heihin. Ihmiset yleensä eivät ole sellaisia kuin hyvät ystävät tahi Jumala, joita kohtaan petoksen suunnitteleminenkin on jo rikos. Sitten kuin hän oli saanut kaiken tämän täydellisesti selville, hän rupesi ajattelemaan, millaisen tekosyyn hän keksisi saadakseen matkustaa Kalkuttaan, muistaen samalla erään siellä asuvan miehen, joka voisi pyynnöstä lähettää hänelle sähkösanoman ja kirjeen, näytettäväksi majuri Callendarille. Mutta juuri kun hän oli päässyt näin pitkälle, hän kuuli rattaiden kolinaa pihalta. Joku oli tullut kysymään hänen vointiaan. Osanoton ajatteleminen lisäsi kuumetta ja vaikeroiden tällä kertaa oikein rehellisesti hän kietoutui makuuhuopaan.