— Hei, tonga wallah, kerhoon, kerhoon! Miksei tuo tyhmeliini lähde?
— Lähde vain, maksan sinulle huomenna, Aziz sanoi ajajalle lisäten kohteliaasti naisille: — Olen onnellinen voidessani palvella teitä. — Naiset eivät vastanneet mitään, koska heidän huomionsa oli kohdistunut ajuriin.
Oli siis tapahtunut, kuten tavallisesti tapahtui — aivan kuin Mahomet Ali oli sanonut. Häntä oli kohdeltu yliolkaisesti — hänen tervehdystään ei muka huomattu ja häneltä vietiin sitäpaitsi hänen vaununsakin. Mutta, olisihan voinut käydä pahemminkin. Häntä lohdutti kaikissa tapauksissa se seikka, että nämä naiset, rouva Callendar ja rouva Lesley, olivat molemmat niin lihavia, että tonga painui kallelleen heidän painostaan. Jos nuo naiset olisivat olleet kauniita, olisi loukkaus ollut suurempi. Hän kääntyi jälleen palvelijan puoleen, antoi hänelle pari hopearahaa ja kysyi, eikö majuri sittenkään ollut jättänyt hänelle minkäänlaista viestiä. Mies vastasi samalla tavalla, vaikka nyt hyvin kohteliaasti. Majuri Callendar oli lähtenyt ulos noin puoli tuntia sitten.
— Sanomatta mitään?
Majuri oli tosiaankin sanonut: »Kirottu Aziz!» — minkä palvelijakin oli ymmärtänyt, mutta tämä oli niin kohtelias, ettei kehdannut toistaa sitä. Juomarahoja voi antaa yhtä hyvin liikaa kuin liian vähän, eikä sellaista rahaa ole vielä lyötykään, jolla voi ostaa ehdottoman totuuden.
— Siinä tapauksessa pitää minun kirjoittaa hänelle kirje.
Häntä pyydettiin käyttämään taloa hyväkseen, mutta hän tunsi sisäänmenon arvoaan alentavaksi. Hänelle tuotiin paperia ja mustetta kuistiin. Hän aloitti: »Herra Tohtori! Kiihkeästä pyynnöstänne kiiruhdin kuin käskyläinen —»ja lopetti siihen. — Ilmoittakaa minun käyneen täällä, se riittää, hän sanoi repien kirjeensä palasiksi. — Tässä on korttini. Hankkikaa minulle tonga.
– Huzoor, kaikki ovat kerhon edustalla.
— Soittakaa siinä tapauksessa ajuri rautatieasemalta. Mutta kun mies riensi täyttämään pyyntöä, Aziz huusi hänelle: — No, oikeastaan se on samantekevää, kävelen mieluummin. Hän pyysi tulitikkuja ja sytytti savukkeen. Vaikka hänelle osoitettu kohteliaisuus olikin ostettua, ilahdutti se häntä kuitenkin. Sitä kestäisi niin kauan, kuin hänellä oli rahaa, ja olihan sekin jo jotakin. Mutta parasta oli sittenkin karistaa Angloindian tomut jaloistaan, paeta verkosta ja omaksua jälleen ne seurustelutavat, joihin hän oli tottunut. Hän läksi reippaasti matkaan, vaikka kävely olikin hänestä hyvin vastenmielistä ruumiinliikuntoa.
Hän oli voimakas pienikasvuinen mies, solakka, mutta oikeastaan hyvin vankka. Käveleminen väsytti häntä kuitenkin, kuten se väsyttää kaikkia Indiassa, paitsi vastatulleita. Likaisessa tiessä on jotakin vihamielistä. Se joko antaa myöten, jolloin jalka vajoaa syvään, tahi se on odottamattoman kova ja terävä painaen kivet ja kiteet jalkapohjaa vasten. Azizilla oli sitäpaitsi jalassa vaatekengät, jotka suojelevat jalkoja huonosti missä maassa tahansa. Päästyään siirtokunnan laitaan häh poikkesi erääseen moskeaan lepäämään.