Silmäänpistävän vastahakoisesti ja hitaasti Joshio otti paksut kirjeet ja hypisteli niitä äänetönnä jonkin aikaa. Sitten hän äkkiä huudahti jotakin äidinkielellään ja sysäsi ne takaisin pöydälle.
»Minä tulen isännän mukaan», ilmoitti hän järkähtämättömän tyynesti ja loi Craveniin uhmaavan ja itsepäisen katseen.
Craven silmäili häntä hämmästyneenä. Vain kerran ennen oli nöyrä jaappanilainen esiintynyt omapäisesti, ja sen kerran muisto teki nyt suuttumisen mahdottomaksi. Hän osoitti heidän välillään pöydällä olevia kirjeitä.
»Olet saanut määräyksesi», virkkoi hän rauhallisesti ja torjui enemmän vastaväitteen nopealla, käskevällä eleellä. »Tee niinkuin sinua on käsketty, sinä uppiniskainen pikku pahus», lisäsi hän naurahtaen.
Nuhteita saaneen lapsen tavoin Joshio pisti jörösti kirjeet taskuunsa. Tukahduttaen haukotuksen Craven kiskoi saappaat jalastaan ja siirtyi vuoreen ääreen, katsahtaen kelloonsa.
»Kaksi tuntia, Joshio — ei minuuttiakaan kauempaa», mutisi hän unisesti ja vaipui uneen heti, kun hänen päänsä kosketti pielusta.
Runsaasti tunnin Joshio kyykötti liikkumattomana kantapäittensä varassa keskellä telttaa ja tarkkaili häntä naamiomaiset kasvonsa ilmeettöminä ja silmät väsähtämättömän tuijottavina. Sitten hän nousi varovasti pystyyn ja hiipi ulos teltasta.
Viimeisten kahden vuoden aikana Craven oli tottunut nukahtamaan muutamiksi tunneiksi, milloin ja missä vain saattoi. Nytkin hän nukkui syvää, sikeätä unta. Ja kun Joshio kahden tunnin kuluttua herätti hänet, ponnahti hän pystyyn heti täysin valveilla, lyhyen levon virkistämänä. Äänettömänä, mutta ei enää jörönä palvelija osoitti telttaan tuomaansa täydellistä arabialaisasua, mutta heilauttaen kättään Craven torjui itse ehdotuksen, hymyili ajatellessaan Saidin itsepäisyyttä ja pukeutui ripeästi. Lopetettuaan hätäiset valmistuksensa hän ehti vielä kummastella omaa mielentilaansa. Hänellä oli omituinen tunne, ikäänkuin hän olisi ollut ihan kiihkoton syrjästäkatsoja, ikäänkuin hänen henkensä olisi jo vapautuneena jostakin mittaamattomasta korkeudesta hyvin kylmästi silmäillyt sellaisen olennon puuhia, jolla oli hänen maallisen olomuotonsa ulkoasu, mutta joka ei häntä lainkaan liikuttanut. Hän tuntui olevan nykyisten tapahtumien ulko- ja yläpuolella. Hän kuuli, kuinka hän toisti aikaisemmin Joshiolle antamansa ohjeet, huomasi sanovansa jäähyväiset uskolliselle pikku jaappanilaiselle ja hieman ihmettelevänsä palvelijan näennäistä välinpitämättömyyttä. Mutta teltan ulkopuolella tämä kummallinen tunne katosi yhtä äkkiä kuin oli tullutkin. Viileä tuuli, joka tunnin kuluttua toisi päivänkoiton, puhalsi hänen kasvoihinsa, haihduttaen hänet vallanneen haavetunnelman. Hän hengitti syvään, katseli ihastuneena kaunista, kuutamoista yömaisemaa ja tunsi jälleen olevansa pirteän eloisa ja odottavansa kiihkeän innostuneena pian alkavaa yritystä.
Myöskin leirissä oli kiihtymys ylimmillään, ja vaivoin hän sai raivatuksi tiensä kuhisevan mies- ja hevostungoksen lävitse kokoontumispaikkaan, vanhan sheikin teltan edustalle. Melu oli korvia huumaava, ja kuopivat, hirnuvat hevoset pyörähtelivät ja teutaroivat joukon seassa, lisäten ahdinkoa. Suosionosoitusten kajahdellessa tehtiin englantilaiselle tietä, ja hän asteli sankkojen rivien välitse avoimelle kohdalle, jossa Mukair Ibn Zarrarah seisoi molempien poikiensa ja pienen päällikköryhmän ympäröimänä. He tervehtivät häntä luonteenomaisen juhlalliseen tapaansa, ja Said tarjosi välttämättömän savukkeen, luoden moittivan katseen hänen khakipukuunsa. Vähän aikaa he keskustelivat, ja sitten astahti sheikki eteenpäin käsi koholla. Miesten huudot vaimenivat, ja syntyi syvä hiljaisuus. Lyhyessä, kiihkottomassa puheessaan vanhus kehoitti heimoaan lähtemään taisteluun ainoan, armollisen ja laupiaan Jumalan nimessä. Ja kun hänen kätensä jälleen vaipui hänen kupeelleen, kajahutti kokoontunut miesjoukko valtavan huudon. Allah! Allah! Rajun riemuisena kohosi yhä paisuva huuto: kun soturit keikahtivat kiihtyneitten ratsujensa selkään, ohjasivat ne säännöllisiin riveihin ja vimmaisen innostuneina katselijatungoksesta heiluttelivat pitkiä pyssyjään ilmassa. Cravenille talutettiin upea, musta ori, ja sheikki silitteli kaunista, vavahtelevaa eläintä, hyväillen sen siroa päätä hermostunein sormin.
»Se on mieliratsuni, se kantaa sinua hyvin», jupisi hän, hymyillen ylpeästi katsellessaan, kun Craven käsitteli virmaa ratsua.