Peters mukautui sävyisästi ja meni edellä umpinaiselle autolle, joka vartosi aseman oven edustalla. Vaunujen lähtiessä liikkeelle kääntyi Craven kiihkeästi hänen puoleensa, lausuen kysymyksen, joka oli pyörinyt hänen kielellään viimeiset kymmenen minuuttia.
»Miten Gillian voi?»
Peters vilkaisi häneen vaivihkaa.
»En tiedä», vastasi hän lyhyesti. »Hän ei maininnut mitään voinnistaan viime kirjeessään — mutta eihän hän koskaan puhu terveydestään.»
»Viime kirjeessään —» kertasi Craven, ja hänen äänensä soinnahti synkän pettyneeltä. »Eikö hän olekaan Towersissa? En saanut postia Algierissa — joku tomppelimainen virkailija oli erehtynyt. En ole saanut tietoja kotoa lähes vuoteen.»
»Hän on vielä Pariisissa», virkkoi Peters kuivakiskoisesti, ja Cravenista hänen sävynsä kuulosti hieman syyttävältä. Otsa rypyssä hän tuijotteli ikkunasta sanomatta muutamiin minuutteihin mitään ja aprikoi, kuinka paljon Peters tiesi. Hän oli vastustanut Afrikan-retkeä ja lausunut mielipiteensä peittelemättä, kun Craven oli keskustellut siitä hänen kanssaan, eivätkä hänen ajatuksensa ilmeisestikään olleet sen jälkeen muuttuneet. Craven ymmärsi varsin hyvin hänen mielensä ja arvasi, mitä Petersin täytyi hänestä arvella. Eikä hän voinut puolustautua, ei millään tavoin selittää. Häntä suuresti epäilytti, käsittäisikö Peters, jos hän selittäisikin — hänen siveelliset ohjesääntönsä olivat siksi yksinkertaiset, hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä siksi hienot, ettei itsemurha niihin mahtunut. Craven oli myöskin varma siitä, että jos Peters olisi tuntenut, millaisissa oloissa hänen avioliittonsa solmittiin, olisi hän empimättä vastustanut sitä. Miksi hän ei ollut Jaappanista palattuaan kertonut Petersille koko kauheata tarinaansa? Peters ei ollut koskaan pettänyt ainoatakaan Cravenia eikä olisi pettänyt häntä silloin. Tukahduttaen hyödyttömän katumuksen haikean huokauksen hän kääntyi jälleen kumppaninsa puoleen.
»Sitten kai Towers on kylmillään. Annatko minun nukkua Erakkomajassa?» kysyi hän rauhallisesti.
»Ei. Olen pitänyt taloa asuttavana, jotta se olisi valmis, jos vaimosi millä hetkellä hyvänsä päättäisi tulla kotiin. Luulin sinun niin toivovan.»
»Niin, niin tietysti», ehätti Craven myöntämään. »Menettelit ihan oikein.» Sitten hän katsahti ympärilleen ja rypisti taaskin otsaansa miettivästi. »Eikö tämä ole sama Daimler-auto, jonka Gillian vei mennessään Ranskaan — ohjaamassa on varmastikin Phillipe?» kysyi hän äkkiä, tirkistäen ikkunasta ohjaajan selkää, jota valaisi auton katossa oleva sähkölamppu.
»Hän lähetti sen takaisin muutamien kuukausien kuluttua, selittäen sen olevan tarpeettoman», vastasi Peters. »Pidin Phillipen edelleen palveluksessa, koska hän on parempi mekanikko kuin toinen ohjaaja. Kahta ei tarvittu.»