»Kirjeet olen hänen pyynnöstään osoittanut pankkiin. Hänen asunnossaan olen käynyt vain kerran, kohta sinun lähdettyäsi. Luullakseni hän on luopunut siitä melkein heti. Kun senjälkeen olen siellä pistäytynyt — olen aina viipynyt vain päivän, hän ei ole tuntunut tahtovan, että jäisin kauemmaksi — olemme tavanneet toisemme Louvressa tai Tuileriesin puutarhassa aina ilman mukaan», kertoi hän empien.
Craven jäykistyi.
»Louvressa, Tuileriesin puutarhassa», ähkyi hän, »mutta mitä Herran nimessä —» Hän katkaisi puheensa, lausuen tukahdetun sanan, josta Peters ei saanut selvää, hypähti pystyyn ja alkoi astella edestakaisen kädet työnnettyinä syvälle taskuihin. Hänen kasvojensa ilme oli pingoitettu, ja sirojen viiksien verhoamat huulet tiukasti yhteenpuristetut. Hänen mielensä oli kuohuksissa, hän tuskin uskalsi virkkaa mitään. Vihdoin hän seisahtui Petersin eteen, katsellen häntä silmät soukkina.
»Onko tarkoituksesi väittää, ettet sinä, ettet sinä itsekään tiedä, missä hän on?» kysyi hän rajusti.
Peters pudisti päätään.
»En tiedä. Kunpa taivas soisi minun tietävän! Mutta mitäpä voisin tehdä? En voisi kysellä häneltä mitään. Hän osoitti selvästi, ettei hän halunnut keskustella näistä asioista. Senkin vähän, mitä sanoin, hän syrjäytti. Minun ei olisi sopinut vakoilla vaimoasi eikä palkata etsivää väijymään hänen liikkeitään, olinpa vaikka kuinka huolissani.»
»Niin, sitä et olisi voinut tehdä», myönsi Craven alakuloisena ja kääntyi poispäin. Äkkiä hänestä alkoi tuntua mahdottomalta enää pohtia asiaa edes Petersinkään kanssa. Hänen piti saada olla yksin miettiäkseen tätä uutta pulmaa, vaikka hän samalla käsittikin, ettei hän saisi sitä ratkaistuksi, vaikka miettisi kuinka paljon. Hänen olisi niin kärsivällisesti kuin osasi varrottava huomiseen saakka, jolloin hän voisi toimia tarvitsematta ainoastaan ajatella.
Ilmeettömin kasvoin hän kääntyi uudelleen Petersin puoleen ja istuutui pohtimaan liikeasioita. Puolen tunnin kuluttua tilanhoitaja nousi poistuakseen.
»Tuon tänne maksuosoituslehtiön ja jonkun verran rahaa, ennenkuin lähdet. Sinulle ei jää aikaa ehtiäksesi käydä pankissa Lontoossa. Sähkötä minulle, mihin majoitut Pariisissa — ja tuo hänet takaisin tullessasi, Barry! Koko talo kaipaa häntä», virkkoi hän äänen takerrellessa ja työnsi paperitukon taskuunsa.
Cravenin vastaus oli kuulumaton, mutta Petersin sydän oli keveämpi kuin vuosikausiin, kun hän meni halliin noutamaan päällystakkiaan.