»Tiedän, että vaimoni on heikko, etteivät hänen keuhkonsa ole vankat, mutta mikä on aiheuttanut tämän äkillisen — luhistumisen?» tiedusti hän hitaasti, ja hänen äänensä värisi tuskasta.
Hetkisen toinen empi ja kohautti olkapäitään ilmeisesti hämillään.
»On useita syitä — minun on vaikea sitä ratkaista — ei luonnollisestikaan saada tietää —»
Craven keskeytti hänen sanelunsa jyrkästi. »Teidän ei tarvitse sääliä minun tunteitani», huomautti hän käheästi. »Jumalan tähden, puhukaa suoraan!»
»Yhdellä sanalla siis — vaikka minusta on ikävä, että minun on se lausuttava — nälkiintyminen.»
Craveniin suunnattujen terävien silmien ilme pehmeni äkkiä myötätuntoiseksi, mutta Craven ei niitä nähnyt. Hän ei nähnyt mitään, sillä huone pyöri vinhasti hänen ympärillään, ja hän hoippui takaperin ikkunaa kohti ja tarttui takanaan olevaan puitteeseen.
»Voi, hyvä Jumala!» huoahti hän ja pyyhkäisi sumentavan kosteuden silmistään. Jos Gillianin lempeä luonto olisi sallinut hänen suunnitella kostoa, ei hän olisi osannut keksiä hirveämpää tapaa kuin tämä oli. Mutta sydämessään Craven oli varma, ettei se ollut kostoa. Vähään aikaan hän ei saanut sanaa suustaan, sitten hän ponnistautui itsensä herraksi. Hän ei voinut selittää mitään tälle ventovieraalle. Se oli yksinomaan hänen ja Gillianin välinen asia.
»Se ei olisi ollut mitenkään tarpeellista», virkkoi hän vihdoin kumeasti, saaden sanat vaivoin lausutuksi. »Hän on käsittänyt väärin — en voi selittää. Mutta selittäkää, mitä voin tehdä — mitä hyvänsä, kunhan se vain parantaa hänet! Eihän se ole mitään pysyväistä vammaa, vai onko — enhän sittenkään ole tullut liian myöhään?» tuskaili hän vetoavasti.
Amerikkalainen pudisti päätänsä.
»Kovin täpärällä se oli», myönsi hän hieno hymy huulillaan, »mutta luullakseni ehditte ajoissa, juuri parhaiksi. Eihän ole mitään, mitä ei rahalla voida parantaa. Hänen keuhkonsa eivät ole varsin vahvat, hänen sydämensä on tällä hetkellä rasittunut, ja hänen hermonsa ovat riekaleina. Mutta jos voitte viedä hänet etelään — tai vieläkin parempi, Egyptiin —» Hän empi kysyvän näköisenä, mutta kun Craven nyökkäsi, jatkoi hän varmemmin: »No hyvä! Sitten en jaksa käsittää, miksi hänestä ei tulisi terve aikanaan. Hänen ruumiinrakenteensa on heikko, mutta mitään elimellistä vikaa ei hänessä ole. Viekää hänet pois mahdollisimman pian, ruokkikaa häntä hyvin — ja pitäkää häntä onnellisena! Muuta hän ei kaipaa. Käyn uudelleen täällä katsomassa vielä tänä iltana.» Vielä rauhoittava hymy ja luja kädenpuristus, ja hän oli poissa.