»Jos vain saamme Maryn innostumaan.» Siinä ajatuksessa oli toivon pilkahdus. »Hän pelastaa tilanteen. Hän hemmotteli minua perinpohjin, kun olin poikaviikari.» Ja virkistyneenä muistellessaan tuikeakasvoista, kulmikasta Maryä, jonka jonkun verran töykeän ulkokuoren alla piili hyvin hellä sydän, hän hilpeästi suoritti maksunsa ajurille.
Hotellissa odotti häntä kokonainen kasa kirjeitä, mutta hän työnsi ne kaikki päällystakkinsa taskuun paitsi yhtä, Petersin lähettämää, jonka hän heti repi auki ja luki hotellin seurustelusalissa.
Tuntia myöhemmin hän lähti jalkaisin rauhalliseen hotelliin, jota hänen tätinsä oli pitänyt majapaikkanaan opiskeluajoiltaan saakka ja jossa hän nytkin odotti veljenpoikaansa, kuten tämä oli saanut tietää Marseilleen saavuttuaan saamastaan sähkösanomasta. Tädin yksityishuoneiston aukaisi vanhanpuoleinen palvelijatar, jonka kasvot kirkastuivat hänen tervehtiessään tulijaa.
»Neiti Craven odottaa salissa, sir. Hän on kävellyt lattialla edestakaisin ainakin tunnin teitä varrotessaan», ilmoitti hän mennessään edellä käytävää myöten.
Neiti Craven seisoi luonteenomaisessa asennossa avoimen takan edessä jalat vankasti uunimatolla, lyhyt, tanakka vartalo puettuna koruttoman miesmäiseen vaippaan ja hameeseen, kädet työnnettyinä syvälle nutun taskuihin, lyhyeksi leikattu, harmaa tukka silmäänpistävän pörröllään. Hän riensi veljenpoikaansa vastaan kädet ojossa.
»Poika-kulta, siinähän vihdoinkin olet! Olen odottanut sinua tuntikausia. Junasi on täytynyt myöhästyä hyvin paljon — inhoittavan kehno rautatieliikenne! Oletko syönyt aamiaista? Niinkö? No hyvä. Ota sitten savuke — niitä on kyynärpääsi vieressä olevassa rasiassa — ja kerro lisää tänne sinkauttamastasi hämmästyttävästä salamasta! Mikä nurinkurinen ehdotus kahdelle sellaiselle vanhallepojalle kuin sinulle ja minulle! Omituinen ystäväsi ei tosin liene ottanut minua huomioon hurjassa suunnitelmassaan — vaikka epäilemättä hän olisi sen tehnyt, jos olisi tiennyt mitään olemassaolostani. Oliko mies hullu? Ja kuka hän oikeastaan oli? John Locke, mutta mistä? Locke-nimisiä on tusinoittain. Ja minkä tähden hän valitsi ennen kaikkia juuri sinut? Millaisia hupakkoja miehet ovatkaan!» Äkkiä hän vaipui nojatuoliin ja nosti toisen soman jalkansa toiselle. »He kaikki!» lisäsi hän ponnekkaasti, karistaen savukkeestaan tuhkan tuleen reippaalla sivuheilautuksella.
Hän silmäili tarkkaavasti Barryn kasvoja, etsien niistä vastauksia mieskohtaisempiin kysymyksiin, jotka jostakin vähemmän omaperäisestä naisesta olisivat tuntuneet välttämättömiltä kohdatessaan vuosikausien kuluttua hyvin rakkaan veljenpojan. Cravenia hymyilytti luonteenomaisen omituinen tervehdys muistiinpainuneine lauseineen. Hän sijoitti pitkät jalkansa mukavasti vastassaan olevalle tuolille.
»Myöskin Peterkö?» kysyi hän, virittäen savukkeen.
Neiti Craven naurahti säyseästi.
»Peter», vastasi hän lyhyesti, »on ainoa loistava poikkeus, joka vahvistaa sääntöä. Tunnen rajatonta kunnioitusta Peteriä kohtaan.»