Craven katsahti häneen uteliaasti.
»Entä minua, täti Caro?» kysäisi hän äänessään omituinen soinnahdus.
Neiti Craven silmäili hetkisen lähellään olevassa tuolissa venyvää kookasta vartaloa, kääntyi sitten takaisin tuleen päin huulet supussa ja otsa rypyssä ja pörrötti tukkaansa entistä perinpohjaisemmin.
»Rakas poika», virkkoi hän vihdoin vakavasti, »muistutat kovaonnista veljeäni siksi paljon, ettei se ole terveellistä mielenrauhalleni».
Barry säpsähti. Tädin sanat hipaisivat vielä hellää haavaa. Mutta huomaamatta, kuinka kipeästi hänen huomautuksensa oli osunut, neiti Craven jatkoi miettivästi, yhäti tuijottaen tuleen.
»Minut luodessaan ei Korkein Veistäjä suonut minulle kaunista ulkomuotoa, joka on tullut sananparreksi suvustamme, mutta sen korvaukseksi hän lahjoitti minulle vakavan mielen, joka sopii vankkaan ruumiiseeni. Minulle merkitsee suku paljon, Barry — enemmän kuin kukaan on koskaan aavistanut — ja joskus aprikoin miksi vakava mieli on annettu suvun sille ainoalle jäsenelle, joka ei voi jatkaa sitä suorassa polvessa.» Hän huoahti, mutta ikäänkuin häveten harvinaista mielenliikutustaan hän sitten keikautti sekavan, harmaan tukan peittämää päätään, tehden liikkeen, joka herätti veljenpojassa erittäin paljon muistoja. Craven punehtui.
»Sinä olet sukumme paras, täti Caro.»
»Niin oli äitisi tapana sanoa — lapsi-rukan.» Tädin ääni pehmeni äkkiä. Hän nousi rauhattomasti seisomaan ja sijoittui äskeiseen asentoonsa tulen ääreen kädet miesmäisen takin taskuissa.
»Entä suunnitelmasi, Barry? Mitä aiot tehdä?» tiedusti hän ripeästi, ilmeisesti haluten välttää siveyssaarnan jatkumista. Craven meni hänen luokseen uunimatolle ja nojautui uuninreunukseen.
»Aion sijoittua — ainakin joksikin aikaa — asumaan Towersiin», vastasi hän, »ja innostua tilusten hoitoon. Peter väittää, että minua siellä tarvitaan, ja vaikka se onkin hölynpölyä ja hän on äärettömän paljon tarpeellisempi kuin minä, olen kuitenkin valmis yrittämään. Olen hänelle velkaa enemmän kuin ikinä pystyn maksamaan — me kaikki olemme — ja jos sielläoloni tosiaankin on hänelle avuksi, niin mielihyvin sen hänelle suon. Mutta kyllä minusta on siellä suunnilleen yhtä paljon hyötyä kuin rattaiden kolmannesta pyörästä, joka sekin on lisäksi kirotun kehno», lisäsi hän katkerasti. Muutamiksi minuuteiksi hän sitten näytti unohtavan, että puhuttavaa oli enemmänkin ja tuijotti tuleen, silloin tällöin työntäen jalallaan palavia halkoja likemmäksi toisiaan.