Craven naurahti ja kohautti olkapäitään. »Joshiolla on itämaalaisen mielikuvitus, ja hän vainuaa kaikessa romanttisuutta. Pelastin hänet pinteestä 'Friscossa, mutta hän itse antoi samalla aika kauniin näytteen kunnostaan. Hän on sitkein pikku pahus mitä ikinä olen tavannut eikä tunne pelon merkitystä. Jos milloinkaan joudun pahaan pulaan, toivon Joshion olevan takanani.»
»Sinut nähtävästi tunnetaan tuolla varsin hyvin», virkkoi Atherton, nyökäyttäen epämääräisesti päätään rantaan päin.
»Se ei ole suurkaupunki, eikä siellä ole kovin paljoa ulkomaalaisia.
Sitäpaitsi se on perinnöllistä. Minä olen toinen Jokohamassa asuva
Barry Craven — isäni vietti täällä useita vuosia ja lopuksi kuolikin
täällä. Hän oli hullaantunut Jaappaniin.»
»Ja jaappanilaisiin?»
»Ja jaappanilaisiin.»
Atherton silmäili sikaarinsa hehkuvaa päätä otsa rypyssä.
»Ollessamme viime vuonna häämatkallamme Englannissa Nina ja minä pistäydyimme katsomassa Craven Towersia», sanoi hän vihdoin, näennäisesti poiketen asiasta. »Isännöitsijäsi, herra Peters, näytteli meille sitä.»
»Kelpo Peters», jupisi Craven veltosti. »Ilman häntä olisi tila jo aikoja sitten mennyt hunningolle. Hän jumaloi äitiäni, mutta minusta hänellä on mahdollisimman huonot käsitykset. Mutta hän on uskollinen mies, ja teille hän otaksuttavasti kehui minua kaikkien hyveiden esikuvaksi.»
Atherton ei ollut kuulevinaan toisen huomautusta. Kiilloitettuaan silmälasiaan pontevasti hän kiinnitti sen tanakasti paikalleen.
»Jos minä olisin englantilainen ja minulla olisi Craven Towersin kaltainen maatila, joka olisi ollut sukuni hallussa miespolvia», puhui hän vakavasti, »menisin kotiin, ottaisin puolisokseni jonkun herttaisen tytön ja asettuisin tilalleni».