»Ihan sama on Petersin mielipide», vastasi Craven kerkeästi, naurahtaen hyväntuulisesti. »Saan häneltä melkein joka postissa pitkiä, siihen tähtääviä kirjeitä, joissa hän yksityiskohtaisesti kuvailee sopivina pitämiään, vaalikelpoisia nuoria neitoja. Usein olen aprikoinut, pitääköhän hän tilaa hoitaessaan myöskin naimatoimistoa vuokramiesten tarpeiksi.»
Atherton yhtyi hänen nauruunsa, mutta jatkoi hellittämättä:
»Jolleivät oman maasi naiset miellytä sinua, niin tule käymään
Yhdysvalloissa katsomassa, mitä me saamme aikaan hyväksesi.»
Nauru häipyi Cravenin silmistä, ja hän liikahti rauhattomasti tuolissaan.
»Se ei hyödytä mitään, Jermyn. Minä en aio mennä naimisiin», murahti hän lyhyesti.
Atherton hymyili jurosti muistellessaan, kuinka jyrkästi hän itse oli lausunut samanlaisen väitteen heidän viimeksi tavatessaan.
Vähään aikaan ei kumpikaan puhunut mitään. Kumpikin vaistosi toisessa tapahtuneen epämääräisen muutoksen niiden vuosien aikana, jotka olivat vierineet heidän edellisestä kohtauksestaan. Se oli näkymätön toe, joka teki heidän välillään aikaisemmin vallinneen avoimen luottamuksen mahdottomaksi.
Alkoi olla myöhäistä. Sampanit olivat melkein kaikki kadonneet, ja vain jokunen moottorivene kiiti satamassa.
Lähellä olevan purren soittokunta, joka oli ollut hiljaa viimeksi kuluneen tunnin ajan, alkoi uudelleen soittaa — ympäristöön sopivaa kappaletta, Puccinin tunnettua oopperaa. Sävelet kantautuivat hillittyinä, mutta selvinä vedenpinnalla tuoksuisessa ilmassa. Craven istui etukumarassa tuolissaan, kantapäät kannella, kädet höllästi ristissä polvien välissä, ja vihelsi hiljaa konsulin sooloa ensimmäisessä näytöksessä. Sikaarinsavun muodostaman pilven takaa Atherton tähysti häntä terävästi, samalla ajatellen ankarasti. Hän oli tottunut tekemään päätöksensä ripeästi — tottunut panemaan alttiiksi niin paljon, että toiset sellaista kaihtoivat, mutta hänen nyt miettimänsä uhkayritys oli sellainen, että hän aikoi ottaa itselleen epäoikeutetun vapauden, joka ehkä synnyttäisi pahastumista ja mahdollisesti veisi häneltä arvossapidetyn ystävän. Mutta hän antautuisi siihen vaaraan — kuten oli antautunut niin moneen muuhunkin — hän oli tiennyt sen alusta alkaen. Hän kiersi silmälasinsa tiukemmin paikalleen — se oli luonteenomainen liike, joka tunnettiin hyvin New Yorkin pörssissä.
»Oletko oopperassa nähnyt Madame Butteflyta!» kysyi hän äkkiä.