»Kyllä.»
Atherton puhalsi uuden laajan savupilven.
»Aika narri, se Pinkerton», virkkoi hän äreästi. »En koskaan ole jaksanut käsittää, mikä vetovoima siinä on — tanssivia tyttöjä — mantelisilmiä — ja kaikkea muuta sentapaista.»
Craven ei vastannut mitään, mutta hänen vihellyksensä katkesi jyrkästi, ja hänen ristissä olevien käsiensä rystöset vaalenivat. Atherton kääntyi nopeasti katsomaan toisaalle, ja hänen silmälasinsa putosi hiljaa kilahtaen liivinnappia vasten. Taaskin syntyi pitkä äänettömyys. Vihdoin lakkasi soittokin, ja hiljaisuutta rikkoi vain veden vieno loiske aluksen laitoja vasten.
Otsa rypyssä Atherton tuijotti tahrattoman valkeihin purjehduskenkiinsä ja tarttui sitten uudelleen päättävästi silmälasiinsa.
»Kuulehan, Barry, sinä pelastit henkeni ollessamme retkeilyllä Kalliovuorilla, ja pelastettu pystynee vaikuttamaan pelastajaansa paremmin kuin kukaan muu. Joka tapauksessa minä yritän, ja jos hävyttömästi sekaannun vieraaseen asiaan, on sinun se sanottava, jolloin minä pyydän anteeksi — kauniisti. Oletko pulassa?»
Craven nousi pystyyn, meni purren laidalle ja nojasi kaiteeseen, tuijottaen veteen. Yksinäinen sampan lipui leveänä kuutamojuovan poikki, ja hän katseli sitä tarkkaavasti, kunnes se katosi pimentoon.
»Olen ollut tavallinen hupsu», virkkoi hän vihdoin rauhallisesti.
»Voi, hemmetti!» kuului hiljainen pahoittelu hänen takaansa. »Anna palttua koko jutulle, Barry! Lähde näiltä mailta heti — meidän kanssamme! Minä siirrän lähtömme huomiseen.»
»Minä — en voi.»