Mutta Barry vastasi tyynesti, yhtä soinnuttomasti kuin ennenkin: »En; en ole naimisissa.»
Täti tarttui pelastavaan oljenkorteen, jonka nämä sanat tuntuivat hänelle tarjoavan. »Jollei ole mitään estettä —» alkoi hän innokkaasti.
Mutta Craven katkaisi hänen lauseensa kesken. »Olen heittänyt kaikki sellaiset asiat mielestäni», murahti hän äreästi.
»Minkä tähden?» tiukkasi täti yhtä itsepäisenä kuin Cravenkin. »Jos olet kokenut murhetta, niin merkitseekö se, ettet enää koskaan voi tuntea onnea? Täytyykö sinun — muiston tähden — peruuttamattomasti kääntää selkäsi kaikille mahdollisuuksille, jotka saattaisivat palauttaa mielenrauhasi? Minä uskon, että sinulle nyt tarjoutuu sellainen mahdollisuus.»
Barry katsoi häneen omituisen tutkivasti. »Minulle…» Hän hymyili katkerasti. »Jospa tietäisit!»
»Sen tiedän, että sinä emmit ottaessasi sellaista, mitä muut miehet innokkaasti tavoittelisivat», vastasi neiti Craven, äkkiä tajuten, kuinka pingoittuneet hänen hermonsa olivat. Hänestä tuntui ikäänkuin hän olisi voimattomasti takomalla koettanut horjuttaa graniittikalliota. Cravenin kädet puristuivat nyrkkiin, mutta hän ei virkkanut mitään, ja pian tädin valtasi katumus. Hän lähestyi Barryä kiihkeästi. »Anna minulle anteeksi, Barry! Minun ei olisi pitänyt sanoa niin, mutta toivon sitä niin epätoivoisesti. Olen varma, että se koituisi onneksi teille, teille molemmille. Ja kun ajattelen, että Gillian jäisi yksin — taistelemaan maailmaa vastaan —» Hänen itsehillintänsä romahti täydelleen, ja Barry tarttui hänen käsiinsä niin lujasti, että hän vavahti.
»Hänen ei ikinä tarvitse sitä tehdä, jos minä voin sen torjua», ehätti
Craven vakuuttamaan.
Neiti Craven katsahti häneen toivon äkkiä viritessä. »Kysytkö häneltä?» kuiskasi hän odottavasti.
Craven työnsi hänet hellästi luotaan. »En voi luvata mitään. Minun täytyy ajatella», väitteli hän harkitsevasti, ja hänen kasvojensa ilme riisti sanat toisen suusta.
Sekavin tuntein täti katseli, kun hän poistui huoneesta.