»Pelkäänpä, että se on sellainen», myönsi hän pahoitellen.
Poika keikautti päätään taaksepäin ja kerskasi ylpeästi: »Minä en sitä pelkää. Noudanko sen?»
»Emmeköhän anna sen olla siellä, missä on, Danny», virkkoi tyttö vakavasti ja tutunomaisesti. »Sen on luultavasti oikein hyvä olla. Ja nyt juokse kotiisi ja tule jälleen lauantaina!»
Heilautettuaan väriin tahrattua riepua poikaan päin hän kääntyi uudelleen katsomaan maalausta. Tottelevasti pikku mies lähti ovea kohti, mutta pysähtyi äkkiä, vilkaisi epäröiden Craveniin pian ja sipsutti sitten varpaillaan takaisin telineen luokse.
»Ne esineet tuolla lippaassa», jupisi hän salaperäisesti ja hiljaa, ettei uuninmatolla seisova, suurta kunnioitusta herättävä henkilö kuulisi.
Gillian pyörähti ympäri katuvan näköisenä. »Danny, minä unohdin ne!» puolustihe hän, nykäisi mustaa kiharaa, meni lipastolle ja otti esille neliskulmaisen pahvilaatikon. Danny pisti sen kainaloonsa, jupisten kiitoksen ja nyökäten päätään, hiipi kuulumattomasti lattian poikki ovelle, pujahti ulos ja sulki oven hiljaa jälkeensä.
Craven tuli hitaasti Gillianin luokse. Tyttö siirtyi sivuun antaakseen hänelle tilaa maalaustelineen edessä. Hän silmäili valppaita, ruskeita kasvoja, kummallisia, mustia silmiä, joista säihkyi melkein yliluonnollista hilpeyttä, punaisia huulia, jotka kaareutuivat ylöspäin arvoitukselliseen hymyyn, ja hänen ihmettelynsä ja ihailunsa lisääntyivät.
»Kuka se poika on?» kysyi hän uteliaana; hän oli hämärästi muistavinaan jonkun samannäköisen henkilön, mutta ei jaksanut muistaa, kuka se oli.
»Danny Major — erään riistankaitsijanne poika», vastasi Gillian. »Hänen äidissään on mustalaisverta.»
Craven vihelsi. »Muistan kyllä», virkkoi hän huvitettuna. »Vanha Major oli riistankaitsijain päämies. Nuori Major menetti sydämensä mustalaistytölle, ja isä potkaisi hänet pellolle. Tapansa mukaan Peters koetti tyynnytellä ja otti miehen palvelukseensa, vaikka monet panivatkin vastaan — hän oli nähnyt tytön ja saanut oman mielipiteensä. Tiedustin asiaa kerran tai pari, ja hän selitti kaiken järjestyneen tyydyttävästi. Tämä siis on poika — hän näyttää hupaiselta pikku veitikalta.»