Gillian katsoi häneen värähtämättömin silmin, joista hän oli pyyhkinyt pois kaikki kyynelten jäljet.
»Barry ymmärtää», ehätti hän uskollisesti vakuuttamaan. »Myöskin hän suree tätiä — mutta ei kaipaa häntä niinkuin minä.»
Se oli eittämättömän totta ja sulki Petersiltä suun, ja myöskin Gillian oli vähän aikaa vaiti. Sitten hän jälleen kääntyi miehen puoleen, hymyillen epävarmasti, ja hänen hienoille kasvoilleen tulvahti väriä.
»Olen hyvilläni siitä, että äsken satuit tänne juuri sinä, David. Unohda koko tapaus, teethän niin? En tiedä, mikä minua tänään vaivaa, annoin hermoilleni ylivallan — olen väsynyt — päivä paistoi kuumasti —»
»Senvuoksi tietenkin lähetit vaunut pois ja mielit kävellä kolmen kilometrin taipaleen kotiin saadaksesi lepoa!» keskeytti Peters, ponnahtaen hilpeästi pystyyn ja käyttäen hyväkseen keskustelun käännettä. »Onneksi on minulla auto. Siinä on yllin kyllin tilaa sinulle ja hemmotelulle lemmikillesi.» Ja heilauttaen kättään toisen vastalauseille hän työnsi Gillianin pieneen kahden hengen autoon ja nosti Moustonin mutkattomasti jälessä.
Kylän koulu oli kirkon läheisyydessä, ja Petersin varovasti ohjatessa autoa tiellä kuljeksivien lapsiparvien välitse, istui Gillian äänettömänä hänen vieressään ja katkerasti harmissaan aprikoi, kuinka paljon hän oli paljastanut lyhyen hysteerisen puuskansa aikana. Jyrkästi hän päätti vast'edes olla vahva, kyllin vahva torjuakseen häntä vaanivan pelon, ja hätäillä vain silloin, kun hätä oli käsissä.
Kun lapset oli sivuutettu ja auto vieri tasaisesti puistossa, katkaisi
Peters äänettömyyden.
»Millaista Skotlannissa oli?» tiedusti hän, hidastaen vauhtia, sillä ajotielle oli osunut kauriin vasikka, joka kauhun vallassa kirmasi heidän edellään pakoon. »Kirjeesi eivät olleet kylliksi kuvaavia.»
»Minua ei ole opetettu kirjoittamaan kirjeitä, eikä minulla ole koskaan ollut ketään, jolle kirjoittaisin», vastasi Gillian huulillaan hymy, joka sai hänen vieressään istuvan herkkätuntoisen miehen säpsähtämään. »Panin parastani, rakas David. Eikä siellä ollut paljoa kerrottavaa. Siellä oli ainoastaan miehiä — Barry väitti, ettei hän enää siedä naisia pyssy kädessä, siksi paljon vaivaa oli heistä ollut viime vuonna. He olivat kilttejä miehiä, ujon harvapuheisia olentoja, useimmat mainioita metsästäjiä, ja lisäksi kaksi tohtoria, jotka ovat olleet tutkimusmatkoilla Keski-Afrikassa. Kun jompikumpi heistä saatiin taivutetuksi kertomaan kokemuksistaan, menivät silmäni pystyyn kuullessani, mitä kaikkea miehet saattavat kestää, pitäen sitä nautintona. Sinä olisit pitänyt heistä, David. Miksi et tullut? Siitä olisi ollut sinulle enemmän hyvää kuin kehnosta pikku purrestasi. Ja me olimme yksin kaksi viimeistä viikkoa — kaipasimme sinua», lisäsi hän nuhtelevasti.
Petersillä oli ollut omat syynsä pysyäkseen poissa Skotlannissa olevasta huvilasta, mutta kun ne koskivat Cravenia ja tämän vaimoa, ei hän voinut niitä ilmaista. Hän selviytyi kysymyksestä nauramalla.