»En olisi huolissani liemestä, Diane. En usko minkään pystyvän järkyttämään vanhan ystäväni Benalian mielen tasapainoa. Keskustelin tänä aamuna hänen kanssansa pitkän tovin — ihmeellinen mies, ei näytä lainkaan vanhentuvan. Hän kertoi hankkineensa uuden vaimon — vanha, paatunut riiviö — ja keksineensä uuden kastikkeen cous-couseja varten. Ja erikoisemmin tuntui häntä kiinnostavan kastike.»
»Se sopii», huomautti sheikki kuivakiskoisesti istuutuessansa paikalleen. »Benalian vaimot ovat olemassa ainoastaan hänen keitoksiensa maistamista varten. Jos he jäävät henkiin, saamme uuden ruokalajin. Tavallisesti he sortuvat kuolemaan. Hartaasti toivon, että viimeksi hankittu vaimo on maistanut uutta kastiketta, jos sitä mielitään tarjota meille tänä iltana.»
Diana pudisti hänelle päätänsä moittivasti.
»Älä kuuntele häntä, Caryll!» kehoitti hän hymyillen. »Asia ei todellisesti ole niin pahasti kuin kuulostaa, vaikka minun täytyy myöntää, että vanhan kokkimme avioliittoasiat ovat enemmän tai vähemmän sekavat. Enkä minä hyväksynyt cous-couseja, kun hän ehdotti niitä tänä aamuna. Otaksuttavasti sait niistä kylliksesi tänne tullessasi, etkö saanutkin.»
Tämä kysymys näytti suorastansa tekevän Caryllista huomion keskipisteen, ja puna lehahti nopeasti hänen herkille poskillensa.
»Sehän on — opittu maku, eikö olekin?» änkytti hän jonkun verran epävarmasti.
Saint Hubert silmäili hämmentynyttä poikaa pöydän ylitse ilkamoiden.
»Se on turhaa, Caryll», virkkoi hän nauraen. »Sinun on tunnustettava suoraan, ettet ole kertaakaan tehnyt sitä koetta. Caryllin suhtautuminen cous-couseihin», jatkoi hän, kääntyen muiden puoleen, »muistuttaa kahta viehättävää amerikkalaista naista, jotka kohtasin Biskrassa muutamia vuosia sitten. He olivat juuri palanneet sinne tehtyänsä lyhyen retken aavikolle ja olivat pursuavan innoissansa kaikesta — paitsi cous-cousista. Heidän muassaan ollut kokki oli nähtävästi ollut hyvin ihastunut omaan kansallisruokaansa ja säännöllisesti joka ilta tuonut sitä heille kukkuraisen maljakon. Ja yhtä säännöllisesti olivat he joka ilta haudanneet annoksensa hiekkaan teltan alle haluamatta loukata hänen tunteitansa jättämällä ruuan koskematta. He kertoivat joka aamu leiriä purettaessa kärsineensä sieluntuskia pelätessänsä, että kammottavat jätteet kaivettaisiin maasta kokin syyttävien silmien näkyviin ja heidän arvonsa olisi ikuisesti mennyttä.»
Kun päähuomio siten oli siirtynyt pois Caryllista, kykeni hän yhtymään sitten seuranneeseen nauruun, ja keskustelun käydessä yleisemmäksi muuttui hänen olonsa keveämmäksi, ja hän oli vähemmän jäykkä ja itsetietoinen kuin kertaakaan tulonsa jälkeen.
Vieläkin pidättyvänä ja luonnostansa harvapuheisena hän ei paljoakaan edistänyt toisten niin keveästi jatkamaa kerkeätä puhetulvaa, mutta hänelle lausutut huomautukset eivät enää nostaneet punaa hänen poskillensa, eikä hän änkyttänyt, ja hänen vastahakoisuutensa ja jyrkkyytensä lieventyivät joka hetki.