»Hän oli verrattain nuori jäsen de Chaillesin seurueessa kuten kaikki muutkin, jotka lähtivät hänen mukaansa viimeiselle, onnettomalle retkelle. Samalla kun Ghabahilla oli kerrassaan tavaton vaikutusvalta de Chaillesiin, eivät hänen palveluskumppaninsa nähtävästi lainkaan hänestä pitäneet, vaan sekä vihasivat että pelkäsivät häntä hänen esiintymisensä takia, joka heistä oli kammottava, mutta josta isäntä ei tiennyt mitään. Hän oli luonteeltansa julma ja kostonhimoinen, ja muiden epämiellyttävien piirteitten lisäksi häntä väitettiin 'pahasilmäiseksi'. Hän oli synkännäköinen, mutta hoiteli salaiset puuhansa pirullisen taitavasti ja näyttää tietoisesti päättäneen voittaa de Chaillesin täydellisen luottamuksen sekä samalla erottaa hänestä kaikki hänen vanhat seuralaisensa, jotka olisivat saattaneet sotkea hänen suunnitelmiansa. Hänen vehkeilynsä näyttävät onnistuneen de Chaillesin lainkaan aavistamatta puuhista, jotka lopulta johtivat hänen tuhoonsa.

»Kammoten maurilaista ja peläten hänen otaksuttuja noitatemppujaan erosivat vanhat seuralaiset toinen toisensa jälkeen, ja heidän sijallensa tuli uutta väkeä. Kamelinajajakin oli ollut palveluksessa ainoastaan kuusi kuukautta, mutta siinäkin lyhyessä ajassa hän oli oppinut rakastamaan de Chaillesia ja hänen puolisoaan, ja hän palvoi pikku tyttöä, joka jostakin syystä oli kiintynyt häneen. Mutta Réné pysyi yhäti sokean luottavana. Vaikka hän avoimesti valittikin vanhojen palvelijainsa poistumista, ei hän kuitenkaan näy aavistaneen, että heidän lähtönsä syynä oli se mies, johon hän niin ehdottomasti luotti. Eikä kukaan uskaltanut puhua hänelle totta, ei kukaan uskaltanut vihjaistakaan sellaista, mikä olisi hipaissut suosikkia. Pahan maineensa turvissa maurilainen säästyi epäluuloilta. Mutta tiedettiin, etteivät madame de Chaillesin tunteet olleet samanlaiset kuin hänen puolisonsa, vaan että hänkin vihasi ja pelkäsi maurilaista. Mutta viimemainitun vaikutusvalta oli niin voimakas, etteivät edes vaimon valitukset jaksaneet järkyttää de Chaillesin luottamusta, ja hän tuntuu pitäneen vaimonsa epäilyksiä vain naisellisena oikkuna ja suhtautuneen niihin senmukaisesti. Leirissä kuiskailtiin, että he olivat erimielisiä tässä ainoassa kohdassa ja että madame usein salaa itki sen tähden.

»Loppu tuli äkkiä kuin luonnonmullistus. Seurue ei ollut alunperinkään ollut suuren suuri ja oli useiden palvelijain erottua yhä pienentynyt, kunnes jälellä oli vain kourallinen väkeä — pari tai kolme mieskohtaista palvelijaa ja kuusi tai seitsemän kamelinajajaa.

»Murhenäytelmän iltana syytti maurilainen palvelijoita huolimattomiksi, kokosi kaikki leirin pyssyt ja vei ne omaan telttaansa muka tarkastaaksensa ne. Asiat olivat kehittyneet sellaiselle asteelle, ettei kukaan rohjennut vastustaa häntä ja miehet luopuivat aseistansa — kenties vastahakoisesti, mutta luopuivat sittenkin.

»Kamelinajajalla, joka kertoi minulle tarinan, oli sinä iltana repivä hammassärky, minkä vuoksi hän poistui nuotion äärestä, jonka ympärillä muut miehet istuivat, ja paneutui pitkäksensä de Chaillesin teltan taakse, jossa hän aina nukkui, ja koetti saada unesta kiinni, toivoen siten unohtavansa kipunsa. Mutta uni ei tahtonut tulla hänen silmiinsä. Ja makuupaikaltansa hän kuuli ja näki kaikki, mitä sitten tapahtui. Myöhemmin illalla saapui maurilainen telttaan ja neuvotteli pitkään isäntänsä kanssa. Ja hänen poistuttuansa kamelinajaja ensi kerran kuuli de Chaillesin ja hänen vaimonsa lausuvan toisillensa eripuraisia sanoja viimemainitun nyyhkyttäessä haikeasti, samalla koettaen suostuttaa miestänsä tekemään jotakin, johon toinen ei myöntynyt. Sitten muuttui kaikki hiljaiseksi, ja kamelinajaja arveli varmaankin torkkuneensa vähän aikaa. Joka tapauksessa kului joku aika, ennenkuin mitään tapahtui.

»Ihan äkkiä hän sitten heräsi kuultuansa syvän ähkäisyn ja sitten tukahdutetun kirkaisun, joka sai hänet ponnahtamaan pystyyn, kylpien hiessä kauhusta. Nähtävästi hän oli muutamia minuutteja kahdella päällä liian säikähtyneenä liikkuakseen ja tietämättä, mitä tehdä. Vihdoin hänen rakkautensa isäntää ja emäntää kohtaan voitti hänen pelkonsa, ja viillettyänsä veitsellään teltan kangasseinän halki hän tunkeutui sisälle. En ikinä unohda hänen kasvonilmeitänsä, kun hän kertoi näkemästään. De Chailles virui selällään matolla, kuolleena, veitsenpistos sydämessänsä; madame de Chailles, joka myöskin oli kuollut tahi pyörtynyt, virui puolisonsa ruumiin päällä kasvot painettuina vainajan veristä rintaa vasten; lapsi taas, joka ilmeisesti oli ihan äsken herännyt unesta, kyyrötti heidän vierellänsä pienien kätösten puristaessa äidin pitkää, tummaa tukkaa, huudellen heille ja nauraen, hyvä Jumala, nauraen, kuten hän lapsenmielessään otaksuttavasti arveli, hänen huviksensa järjestetylle pilalle!

»Omituista kylläkin juuri lapsen näkeminen kannusti kamelinajajan toimimaan. Hän syöksyi teltasta aseenansa ainoastaan veitsi ja näki viimeisen näytöksen murhenäytelmästä, joka lopulta maksoi hänenkin henkensä. Hän ei ennättänyt varoittaa kumppaneitaan, sillä maurilainen, jolla oli revolveri kummassakin kädessänsä, oli hänen edellään. Nuotion valaistus teki murhamiehelle tähtäämisen helpoksi, ja mainiona ampujana hän surmasi aseettomat ja turvattomat miehet kuin lampaat.

»Tämä kammottava, tunnoton verilöyly näyttää tehneen kamelinajajasta raivopäisen. Ajattelematta omaa vaaraansa, voimatta toivoakaan välttävänsä kumppaneittensa kohtaloa hän karkasi maurilaisen kimppuun, kiljuen kuin mielipuoli, mutta hänkin sortui maahan ihan seulana kuulanrei'istä.

»Hän tuli jälleen tajuihinsa aamuhämärissä. Kaikkialla hänen ympärillänsä vallitsi kuolema ja peloittava hiljaisuus.

»Veressä kylpien ja lopen heikkona hän sai revityksi joitakuita kaistaleita vainajien vaatteista, sitoi pahimmilta näyttävät haavansa ja palasi sitten tuskallisesti telttaan. Kului vähän aikaa, ennenkuin hän sai kylliksi terästetyksi rohkeuttansa astuaksensa sisälle. Vihdoin hän jännitti luontoansa ja ponnistihe telttaan. De Chailles virui vieläkin samassa paikassa, hänen näkemättömät silmänsä tuijottivat selkosen selällään — mutta puukko oli kiskaistu irti rinnasta, ja sen jättämä iso, ammottava haava oli jo mustanaan kärpäsistä. Mutta madame de Chaillesista ja lapsesta ei näkynyt merkkiäkään. He olivat kadonneet yöllä samoin kuin murhaajakin. Poissa olivat myöskin kamelit, kuten hän myöhemmin huomasi, ja niiden muassa eräitä arvokkaimpia leiritarpeita.