Kyynelusvan lävitse hän katseli poistuvaa Caryllia ja jäätyänsä uudelleen yksin meni väsyneenä leposohvaan jälleen pohtimaan pelkoansa, joka edellisestä illasta alkaen ei ollut hetkeksikään hellittänyt.
Mitä oli tapahtunut sitten kun isä ja poika olivat yhdessä lähteneet yöhön, jättäen hänet sietämättömän levottomuuden valtaan, joka oli pitänyt häntä valveilla melkein aamunkoittoon asti? Tunnin toisensa jälkeen hän oli surkeassa tilassa odottanut, että sheikki palaisi, mutta tunti toisensa jälkeen oli vierinyt, eikä häntä ollut kuulunut. Vihdoin Diana oli lopen uupuneena vaipunut uneen.
Mutta johonkin aikaan yöstä oli sheikin täytynyt palata, sillä herättyänsä kauan tavallista myöhempään Diana oli leposohvalle jätetystä peitteestä ja pieluksesta nähnyt puolisonsa olleen teltassa ja menneen jälleen. Hän koetti olla kiitollinen siitä, että sheikki oli ollut huomaavainen häntä kohtaan eikä ollut häirinnyt häntä, mutta jännitys oli pahempi kestää kuin mikään, mitä mies olisi saattanut kertoa hänelle.
Ja sheikki oli viipynyt poissa koko päivän. Eikä Diane ollut nähnyt koko päivänä Pojuakaan. Hän oli saanut Gastonilta tietää, että hän oli Saint Hubertin teltassa, mutta Gaston oli myöskin maininnut, että he molemmat olivat olleet valveilla koko yön ja nukkuivat nyt. Niinpä hän oli pakottautunut odottamaan, koettaen torjua mieleensä yhäti palaavaa kysymystä: »Minkä tähden? Minkä tähden?» johon hän ei saanut vastausta.
Kunpa Ahmed vain olisi herättänyt hänet! Jospa vain Poju olisi palannut, kuten hän aina muulloin oli tehnyt, laskenut pahankurisen päänsä hänen polvellensa ja luvannut parannusta, jonka hänen nauravat silmänsä osoittivat teeskennellyksi. Rakastettava, huimapäinen Poju-poloinen — mitä ihmettä hän oli tällä kertaa tehnyt, että se pidätti häntä poissa äitinsäkin luota, joka ei milloinkaan nuhdellut, vaan antoi aina anteeksi, olipa rikkomus vaikka kuinka suuri? Hän vartosi kauan, niin kauan, että ulkoa kuuluvat äänet kertoivat hänelle keskipäiväisen lepohetken päättyneen, että toimettomuus kävi sietämättömäksi ja hän nousi pystyyn, alkaen rauhattomasti liikkua teltassa. Hän seisoi pienen kirjahyllyn ääressä, koneellisesti käännellen ulkoa osaamansa kirjan lehtiä, kun sheikki tuli hänen laoksensa.
Saaden epämääräistä lohtua pelkästään toisen ruumiillisesta voimasta hän antautui hetkiseksi sanattomana lepäämään puolisonsa sylissä. Ja oivaltaen hänen kaipaavan sitä sheikki puristi häntä tiukasti rintaansa vasten, pysyen itsekin ääneti, kunnes Diana vihdoin loi häneen kyyneleisen, rukoilevan katseen.
»Ahmed, kerro minulle — olen totisesti odottanut kyllin kauan. Arvaan kyllä, minkä tähden annoit minun nukkua; se oli ystävällisesti tehty, mutta mieluummin olisin toivonut sinun herättävän minut. Enkä nyt välitä siitä, kuinka pahaa se on, kunhan vain kerrot. Mikä Pojua vaivaa, koska hän ei tule luokseni? En tiedä mitään. Eilenillasta saakka en ole tavannut ketään muita kuin Caryllin, joka vain pistäytyi puolisella ja poistui heti senjälkeen, ja hän oli niin — niin omituinen, ja näytti niin kiihtyneeltä. Voi, rakas, mitä se kaikki merkitsee? Minun täytyy saada se tietää. En jaksa kestää tätä salaperäisyyttä enää kauempaa.»
Ja katsoessansa hänen vavahtelevia kasvojansa sheikki käsitti koettaessansa säästää häntä vain tuottaneensa hänelle lisää kärsimyksiä ja sadatteli hiljaa itseänsä.
»En tiedä, mikä Caryllia vaivaa», alkoi hän, »mutta Poju…» Hän keskeytti lauseensa, ja vaikka Diana ei peräytynytkään kauemmaksi, tuli hänen silmiinsä äkkiä pelokas ilme. »Ahmed, mitä olet tehnyt hänelle?»
Miehen käsivarret puristuivat tiukemmin hänen ympärillensä.